Koitsanlahden hovi kuntoon 700 000 eurolla

Pari mahdollista yrittäjää on jo ottanut yhteyttä

PARIKKALA. Museovirasto kävi tutustumassa Parikkalan Koitsanlahden hovin rakennusten kuntoon tiistaina. Rakennusten kuntoselvityksen on tehnyt lapinlahtelainen arkkitehtitoimisto Hannu Puurunen.

Selvityksen mukaan kartanon kattotiilet ovat haurastuneet ja sammaloituneet. Kattotiilten alla on kuitenkin bitumirakenne, joten vesivahinkoja ei päärakennuksessa ole.

Sen sijaan ulkorakennuksen pärekatto on huonossa kunnossa ja rakennuksen kantavat rakenteet ovat huonossa kunnossa.

PÄÄRAKENNUKSEN vuodelta 1967 oleva keskuslämmitysjärjestelmä on myös jo aikansa elänyt. Myös sähkölaitteet kaipaavat uudistusta.

Ylitarkastaja Inari Paukkula Museovirastosta arvioi, että jos hovin rakennukset laitettaisiin kerralla kuntoon, rahaa tarvittaisiin noin 700 000 euroa.

Kiinteistöpäällikkö Anita Hyvärinen Museovirastosta kertoi, että viraston omistuksessa on nelisensataa rakennusta, ja niiden korjauksiin tarvittaisiin vuodessa rahaa viitisen miljoonaa euroa.

Rahaa on kuitenkin käytössä vain pari miljoonaa, eikä sitä odotuksista huolimatta saatu elvytysohjelmiinkaan, vaikka juuri nyt olisi hyvä aika korjata.

MUSEOVIRASTO hakee Koitsanlahteen yrittäjää, joka järjestäisi yleisölle esimerkiksi museo- ja näyttelytoimintaa. Haku jatkuu syyskuuhun saakka, mutta jo nyt on pari varteenotettavaa yhteydenottoa tullut.

Ajatuksena on, että kiinteistöstä saataisiin vuokratuloja ylläpidon kattamiseksi, mutta Museoviraston pitää kunnostaa kiinteistöt yritystoimintaan sopiviksi.

Parikkalan kunta on linjannut, ettei se lähde mukaan Koitsanlahden ylläpitoon.

Kirjoittaja:
Ilkka Pohjalainen