Uusikin kesäteatteri tarvitsee harrastajia

Harrastajien omat kesäteatteriesitykset Linnoituksessa ovat vaarassa loppua tilavuokrien ja huonompien esiintymisaikojen vuoksi. Esittäjiäkään ei koko kesän kestävään näytäntökauteen ehkä riittäisi.

ANNIINA MEURONEN

LIISA KUKKOLA

LAPPEENRANTA. Kun Lappeenrannan kesäteatteri siirtyi kaupunginteatterin alaisuuteen, harrastajanäyttelijällä saattoi käydä mielessä, että pääseekö enää näyttelemään ollenkaan.

Ensimmäisessä kaupunginteatterin kesäteatterituotannossa, Votkaturisteissa on kolme ammattinäyttelijää, kaksi teatterialaa opiskelevaa, kaksi tanssijaa ja kuusi harrastajaa. Kesäteatterin tuottavan Teatteriyhdistys Kesyn Minna Mänttäri toivoo, että kombinaatio säilyisi jatkossakin samanlaisena.

– Molemmista on hyötynsä. Kesäteatteriin ei kuitenkaan ole varaa palkata pelkkiä ammattilaisia näyttelemään, siksi on voimavara, että Lappeenrannassa on paljon hyviä harrastajanäyttelijöitä.

– Ammattinäyttelijät vetävät kansaa katsomaan kesäteatteria tunnettuutensa vuoksi, mutta harrastajat ovat myös loistavia eikä eroa ammattilaisiin huomaa. Ammattilaisten ja harrastajien yhdistäminen on hyvä yhteistyömuoto, Mänttäri toteaa.

Ohjaaja Maria Fomin epäilee, että harrastajien kokonaan omat kesäteatteriesitykset loppuvat Lappeenrannasta. Fomin ohjasi kesän 2008 näytelmän Vieraas maailmas.

– Harrastajia on kuitenkin mukana kaupunginteatterin näytelmissäkin, eikä voi olettaa, että ihmiset sitoutuisivat tai että jaksaisivat kesässä kaksi näytelmää.

Vanha Linnoituksen kesäteatteri oli harrastajille ilmainen. Se oli kulttuurisihteeri Jorma Kallion mukaan kaupungin kädenojennus ryhmille, kun muuta tukea ei juuri ollut antaa.

Nyt kun kesäteatteri on remontoitu, on kaupunki ajatellut perivänsä tiloista vuokraa. Vuokrasummaa ei ole vielä päätetty.

Tilojen muuttuminen maksulliseksi saattaa olla esteenä harrastajien esiintymiselle tulevaisuudessa Lappeenrannan kesäteatterissa.

– Kesäteatteri on käytössä periaatteessa kuusi kuukautta vuodessa, kolme niistä on varattu kaupunginteatterin käyttöön, ja kolme, lähinnä alkukevät ja loppukesä, on vapaasti vuokrattavissa, Kallio kertoo.

Kesäteatterille on kaavailtu myös konserttitoimintaa. Ainakin koululaulajaiset järjestetään syksyllä kesäteatterissa, ja Linnoituksen yön aikana Killalla on siellä tapahtuma.

– Konsertteja varten kesäteatteri tarvitsisi liikuteltavan lavan, jollaisen hankkimista kaupungille on harkittu. Samaa lavaa voisi käyttää kauppatorilla ja Oleksilla erilaisissa tilaisuuksissa, Kallio sanoo.

KUVATEKSTI

ARI NAKARI

Harrastajanäyttelijä Mirja Pylkkö (kuvassa keskellä) tuotti viime kesän kesäteatterinäytelmän Vieraas maailmas ja esiintyi näytelmässä myös itse. Hän arvelee, että harrastajat jatkossakin pääsevät kesäteatterilavalle.

Kirjoittaja:
Anniina Meuronen, Liisa Kukkola