Ville Ryösö kilpailee J. Karjalaisella

Hopeisessa harmonikassa on lappeenrantalaisfinalisti. Yleisö äänestää voittajan keskiviikkoiltana.

ETTI KANTOLA

Ville Ryösö on Hopeinen harmonikka -kilpailun finalisti. 10-vuotta hiljattain täyttänyt lappeenrantalainen lähtee vanhempiensa, sisarustensa ja kummiensa kanssa kisapaikalle Ikaalisiin tiistaiaamuna.

Ennen keskiviikkoiltana televisioitavaa loppukilpailua on harjoituksia, asioiden selvittelyä, paikkojen katsastamista ja kenraalia.

– Tiiviitä päiviä, äiti Kirsi Ryösö kertoo hieman yllättyneenä.

Erilainen lomamatka Sata-Häme soi -tapahtumaan on uusi elämys koko perheelle.

Soittajapoikaa ei jännitä. Ajatukset pysyvät poissa näppäimiltä pingiksen ja jalkapallon avulla. Perheessä on vältetty tapahtuman korostamista ja suhtauduttu kilpailuun yhtenä esiintymisenä muiden joukossa.

Ville Ryösöllä on onneksi esiintymiskokemusta. Hän on opiskellut harmonikan soittoa nelisen vuotta. Alun perin poikaa kiinnosti rummut, mutta hän ei tuolloin päässyt rumpuoppiin, ja ajatus jäi. Myös kitara pysyy kädessä ja sormet pianon koskettimilla, vaikkei Ville näitä soittimia opiskelekaan.

Opettaja Päivi Valkeajoki on valinnut kilpailukappaleeksi J. Karjalaisen Sankarit. Äkkiseltään kappale kuulostaa yllättävältä, mutta Ryösö on kuullut sitä soitettavan harmonikalla ennenkin.

Kappaletta on harjoiteltu jo syksystä, ja se oli toinen semifinaalissa esitetyistä. Semifinaalissa Ryösö jännitti vain vähän. Kuudesta kilpakumppanista on jäänyt parhaiten mieleen ”se pikkupoika”, pari vuotta nuorempi Arttu Rajala. Itse tapahtuman suurin elämys oli kilpailupaikkana toiminut ruotsinlaiva.

Hopeisen harmonikan ratkaisee puhelinäänestys. Ville Ryösö kertoo, ettei ole puhunut tuttuja äänestämään. Äiti arvelee tukijoukkoja riittävän niin sukulaisten, naapuruston kuin Villen kavereiden kautta.

– Ville on niin sosiaalinen.

KUVATEKSTI

ETTI KANTOLA

Lappeenrantalaisfinalisti Ville Ryösö ei harjoittele enää viime päivinä. Maanantaina hän kävi jäätelöllä Lappeenrannan kauppatorilla. Ikaalisissa poika odottaa kylpylässä polskimista.

Hopeinen harmonikka

Lasten harmonikansoittokilpailu aikuisten Kultaisen harmonikan rinnalla.

Tänä vuonna osallistujat ovat aikaisintaan 1999 syntyneitä.

Finaali käydään Ikaalisten Sata-Häme soi -festivaaleilla, jotka ovat 23.-28.6.

Loppukilpailu nähdään suorassa televisiolähetyksessä keskiviikkoiltana.

Voittaja ratkeaa katsojien puhelinäänestyksessä. Palkinto on tuhat euroa.

Eteläkarjalaisia voittajia ovat Mauri Huttunen Lappeenrannasta 2002 ja Juuso Vesterinen Taipalsaarelta 2004.

Kirjoittaja:
Etti Kantola