Votkaturisti on votkaturisti vaikka 30 vuoden päästä voissa paistaisi

LIISA KUKKOLATEATTERI Aimo Vuorinen: Votkaturistit. Ohjaus ja sovitus: Jukka Keinonen. Lavastus: Riitta Ukkonen. Puvut: Päivi Hanttu-Lindström. Musiikin sovitus ja soitto: Seppo Äikäs. Tanssit: Anu Itkonen. Äänet: Olli-Pekka Pyysing. Rooleissa: Markku Toikka, Jaana Saarinen, Jukka Toivonen, Eija Iskanius, Ville Lamberg, Tarja Kuorttinen, Suvi Rautsiala, Marko Salminen, Kaisu Kärri, Martti Manninen, Aapo Väänänen, Riina Pesonen, Emma Tokkola. Ensi-ilta Lappeenrannan linnoituksen kesäteatterissa 24.6.2009.Nyt on puitteet ja sopiva sisältö lappeenrantalaiselle kesäteatterimenestykselle. Aimo Vuorisen komedia Votkaturistit toimii ja potkii reilut 30 vuotta kantaesityksensäkin jälkeen. Ja miksei toimisi? 1970-luvun tapahtumat ja ajan ilmiöt ovat suomalaista historiaa siinä missä mistä tahansa ajasta kirjoitettu teksti? Kyllä Votkaturistit kertoo niin kiinnostavasta ilmiöstä, että se on pätevä näytelmä aivan sellaisenaankin ajan ja tapojen kuvaajana.Votkaturisteista löytyy sitä paitsi ikuisia teemoja aina rakkaudesta ja ystävyydestä kahden naapurivaltion väliseen viha-rakkaussuhteeseen asti. Turistibussista löytyy tarkasti, muutamalla vedolla piirrettyjä ihmishahmoja, joita löytyy tänäänkin mistä tahansa Vennon bussista tai lentokoneesta kohti Mallorcaa.Votkaturistien kantaesityksen aikoihin turismi ei ollut vielä samaa suuruusluokkaa kuin nyt, Vuorinen on siis ollut Votkaturistillaan ensimmäisiä suomalaisen turismin kuvaajia. Ja dialogi toimii. Votkaturistien jutut eivät ole vanhentuneet tai sitten ne kerrotaan niin pirun hyvin, että niistä tulee ilmoille päästyään arvostettua vuosikertatavaraa.Aimo Vuorisen mielestä Votkaturisteja ei enää herran vuonna 2009 voi mitenkään ymmärtää väärin. Aika tosiaankin on toinen kuin kuumimpina votkaturismi- ja YYA-vuosina.Helppo on tietysti olla jälkiviisas ja puhista 70-lukulaisten tärkeilijöiden typeryyttä, mutta silti on vaikea ymmärtää, etteivät kaikki nähneet Votkaturisteja sen kantaesitysaikana itseironisena, nimen omaan suomalaisille nauravana näytelmänä.Kirjailija itse mietti vuoden 2009 ensi-illassa, mikä olisi 2000-luvun lopulla yhtä suivaannuttava ja poliittisesti arveluttava aihe kuin Neuvostoliiton ja Suomen välisistä suhteista puhuminen 70-luvulla ilman YYA-liturgiaa. Hän myös vastasi itse: Maahanmuuttaja, joka käyttää törkeästi hyväkseen Kauniaisten sosiaalitanttojen hänelle avuliaasti myöntämiä avustuksia.Jukka Keinonen on ohjannut Votkaturisteista tiiviin, toimivan ja hykerryttävän paketin, jonka ääressä viihtyy erinomaisesti.Keinosen Votkaturisteissa musiikki ja tanssi ovat suuressa roolissa. Ne eivät missään kohtaa ole päälleliimattuja täkypaloja vaan olennainen osa näytelmän atmosfäärin rakentamista.Musiikilla kerrotaan näytelmässä suuria asioita, loppupuolella se esimerkiksi maalaa oivallisesti kansojen välisiä luonne-eroja.Kun suomalainen jossain kohtaa humalatilaansa vaipuu itsesäälin syviin syövereihin, hänen tunnetilaansa ei voisi paremmin kuvata kuin laulamalla kuorossa Katselin taivaan tähtiä -kansansävelmää. Veli venäläisen uhmakas humalatila taas saa oivallisen musiikillisen vastineensa railakkaasta Katjushasta.En kuulu siihen etuoikeutettuun joukkoon, joka olisi nähnyt vuoden 1976 Votkaturistit. Siitä huolimatta uskallan väittää, ettei Keinosen ohjaus mullista Vuorisen näytelmää päälaelleen. Se on oivallinen päivitys, jollainen pitikin tehdä: Kaikenlaisen esittämisen rytmi on tihentynyt reilussa 30 vuodessa valtavasti.Totta kai joku sanoo näytelmän jälkeen, ettei se aikoinaan noin mennyt. Niin käy aina, kun menestysteoksesta tehdään uusi versio.Olen syvästi rakastunut Kalle Junttilaan – suomalaiseen maalaismieheen ja sotaveteraaniin. Suureen Neuvostoliittoon yhden sormensa sodassa menettänyt mies on lämmin ja viksu. Lieko kirjailija Vuorinen kirjoittanut Kallen vähän niin kuin alter egokseen – sivistyssanan Kalle varmasti osaisi suomentaa toiseksi minäksi.Markku Toikka on äärimmäisen kallemainen, ja kaikki hänessä kulkee Kallen suuntaan kävelyä ja seisomista myöten. Toikka on roolissaan rutistettavan hyvä.Naisten roolit eivät ole yhtä herkullisia kuin miesten roolit, mutta turkulaisen porvarin ja tamperlaisen kommunistin riitelyä olisi kuunnellut enemmänkin. Jaana Saarisen peruukit vaihtuivat yhtä nopeasti kuin hänen esittämänsä karjalaislesken mieli iloisesta haikeaksi, koskettavasti Saarinen tunteesta toiseen liikkuu.Votkaturistien humalakohtaukset ovat hienosti, koreografisen tarkasti toteutettuja. Usein kännikohtausten katsominen tuottaa katsojassa epämiellyttävää myötähäpeää, mutta Votkaturisteissa näin ei käy. Ville Lambergin esittämä atk-mies Pohjanmaalta liikuttaa kekseliäästi kännillään koko ensemblea.Katettu katsomo on mainio. Se tiivistää tunnelmaa, ja aplodit sen alla kuulostavat oikeilta aplodeilta.Kun näyttelijät on mikitetty, ääni kuuluu viimeisellekin penkkiriville eikä tarvitse korviensa kanssa tihrustella. Mikit antavat kuorokohtauksiin hyvää jylyä, ihan kuin puna-armeijan kuoro olisi lavasteiden takana antamassa taustatukea. Kaikki lavalla olijat ovat hyviä laulajia, stemmat soivat ja kuuluvat.Ensi-iltayleisö oli haltioissaan näkemästään ja kokemastaan jo ennen näytelmän alkuakin. Venäläiset tullimiehet kiertelivät yleisön joukossa ja tarkastivat laukkuja, mikä oli mainio tapa virittäytyä näytelmän tunnelmaan.Ei siis ole olemassa yhtään syytä, miksei Votkaturistit jo toistamiseen täyttäisi kesäteatterin katsomoa.KUVATEKSTILIISA KUKKOLAARI NAKARIVotkaturistit on päivitetty toimivalla tavalla 2000-luvulle. Jukka Keinosen ohjaama bussilastillinen votkaturisteja kulkee eteenpäin tiiviisti ja hyvällä rytmillä. Rajalla tullivirkailija (Aapo Väänänen) on tarkkana suomalaisten tavaroiden kanssa (ylh.vas), suomalaisen naisen (Eija Iskanius) unelmaa atamaaneista, njetmodernbalttoo ei mennyt kaupaksi (Jukka Toivonen, Markku Toikka) sekä tanssijat Emma Tokkola ja Riina Pesonen.