Joutsenon vastaanottokeskuksen laajentaminen 50 asiakaspaikalla ei toteudukaan. Lappeenrannan kaupunki ei saanut remonttia varten hakemaansa rahoitusta.
Joutsenon vastaanottokeskuksen laajentaminen 50 asiakaspaikalla ei toteudukaan. Lappeenrannan kaupunki ei saanut remonttia varten hakemaansa rahoitusta.
Pääkaupunkiseudulla asuva venäläismies yritti salakuljettaa Suomeen 18 elävää kyyhkystä. Lemmikkieläinliike Faunatarin kauppias Sari Sinkko arvelee, että linnut oli tarkoitettu yksityisille alan harrastajille.
Venäläisiä huviveneitä on kulkenut Saimaan kanavan läpi tänä vuonna enemmän kuin vuosi sitten. Venäjällä purjehdus on harvinainen harrastus.
Liikennevirasto käsittelee kanavan lisäkunnostusrahoja ensi vuonna.
SARI PULLINEN LAPPEENRANTA. 360-vuotisjuhlaviikolla Lappeenranta tarjoaa runsaasti ohjelmaa lapsille ja nuorille. Kahdeksan päivän aikana Linnoituksessa esiintyy puolensataa bändiä, kuoroa ja orkesteria.Nuorisolle tarjotaan kaksi konserttia, Radio NRJ:n ja kaupungin järjestämä NRJ In The Park perjantaina 7. elokuuta sekä Telttarock tiistaina 4. elokuuta. Telttarockissa esiintyy paikallisia bändejä ja NRJ-konsertissa valtakunnallisia tähtiä.NRJ-konsertissa esiintyvät Koop Arponen, rockyhtye Apulanta, melankolista konepoppia esittävä Disco, hiphopin uranuurtaja Cheek eli Jare Tiihonen sekä NRJ:n Aamupojat Anssi ja Renne. Hekin ovat levyttäneet ja päässeet listavitosiksi.Telttarockissa soittavat The Asylum, hardcorebändi These Fists, punkyhtye Forced Gag, Stam1nan konsertissakin lämmitellyt Republic of Desire ja tunnelmoivaa metallia soittava Trauma Field sekä Estradin bändit Foam ja Perunamuhennos. Foam soittaa melodista heviä ja Perunamuhennos kasariheviä.Molemmat nuorisokonsertit ovat ilmaisia. NRJ-konserttiin aletaan jakaa lippuja konserttipäivänä Linnoituksen kesäteatterissa klo 14 alkaen.Museot järjestävät Kuningattaren kierros -rasteja Linnoituksen yössä 1. elokuuta kello 1115. Rastit löytyvät museoista ja radiotalon kulmalla seisovasta maakuntakirjaston teltasta tai kirjastoautosta. Kierros sopii 410-vuotiaille. Museoiden pisteissä on askartelu-, piirustus- ja etsimistehtäviä. Kirjaston pisteissä kuunnellaan satu tai vieraillaan kirjastoautossa.Myös 370 vuotta täyttävä Joutseno juhlii. Joutsenon koululla järjestetään 8. elokuuta kello 15 koko perheen musiikkitapahtuma, jossa esiintyy Pentti Rasinkangas ja Ohilyönti-orkesteri. Sunnuntaina 9. elokuuta Joutsenohallissa on lasten liikuntamaa kello 1013.Hyväntekeväisyystapahtuma Linnoituksen lavatanssit keskiviikkona 5. elokuuta lahjoittaa tuottonsa Etelä-Karjalan keskussairaalan lastenosastolle.Risto Vauras Koop Arponen on yksi NRJ-konsertin tähdistä. Lasten ja nuorten ohjelmaa Linnoituksessa juhlaviikolla 31.7.9.8. Lasten Linnoituksen yö lauantaina 1.8. 1111.45 lastenorkesteri Rokki-Kokki, juhlateltta 1115 Lasten aarrerastit museoissa 1115 työnäytöksiä Katariinantorin edustalla 11.4513.15 taikuri Janne Mustonen Pusupuiston teltassa 1212.30, 1313.30 ja 1414.30 satutuokio radiotalon edustalla 12.3013 Herra Kivisen puutarhatontut Katariinantorilla 1414.25 Ilon liekit (612-v.) ja Joy Fire (1318-v.) -gospeltanssiryhmät esiintymislavalla 14.3015 Herra Kivisen puutarhatontut Katariinantorilla Telttarock 4.8. Linnoituksen juhlateltta Paikallisia orkestereita esiintyy juhlateltassa klo 1823 Lasten Metku-päivä 6.8. Linnoituksen juhlateltta 10 ja 11 Tuttiritari 12.30 ja 16 tanssiteatteri Rollo 13 ja 15.30 Taidekoulu Estradin Sirkus Tuikku 18 Sari Kaasinen ja Otawa NRJ-konsertti 7.8., Linnoituksen juhlateltta klo 1822 Cheek, Koop Arponen, Apulanta, Disco, Aamupojat Anssi ja Renne
Linnoituksen yö tänään perjantaina ja huomenna lauantaina aloittaa Lappeenrannan 360-vuotisjuhlaviikon.
Holiday Club Resortsin toimitusjohtaja ei osaa vielä kertoa, kuluuko rahoitusratkaisuun kuukausi vai vuosia.
Kanavan perusvuokra on yli 1,2 miljoonaa euroa vuodessa.
TEEMU SAINTULAJos raveihin tekee vielä mieli isolla porukalla, on Etelä-Karjalassa vielä isojakin tiloja.Ilmailuyhdistyksen halliin Lappeenrannassa mahtuu kaikkiaan 150 ihmistä. Kahteen luokkahuoneeseen sopii yhteensä 25 henkeä. Lisäksi huoltotilaan 25. Lämmittämättömään halliin mahtuu peräti sata.- Ensin täytämme luokkahuoneet ja huoltotilan. Jos on tarvetta, siirrämme koneet pois hallitilasta, sanoo Lappeenrannan ilmailuyhdistyksen varapuheenjohtaja Jukka Himanen.Ilmailuyhdistys pisti tilat tarjolle alkukesästä. Vielä vuokraajia ei ole ilmaantunut.Majoituksesta löytyvät patjat, vessa, vartiointi ja suihku.- Emme ole suihkua mainostaneet. Ihmisille voi olla pettymys, että yksi suihku on sadalle ihmiselle.Kymmenen hengen luokkahuoneen hinta on 500 euroa koko raviviikonlopuksi. Himanen korostaa, että sen kymmenen hengen tilan voi toki vuokrata pienempikin ryhmä.Hallissa ei ole lentotoimintaa Kuninkuusravien viikonloppuna.Ryhmille tilaa löytyy muualtakin. Muun muassa Hanhijärven Erän metsästysmaja tarjoaa paikan 20-25 hengen ryhmälle.- Kyllä me voimme ottaa silti 10-15 hengenkin ryhmän, tuumaa Hanhijärven Erän puheenjohtaja Petri Sinkko.Maatilamajoitukseen Muurikkalaan pääsee kahden hengen ryhmäkin. Paikka tosin sijaitsee 50 kilometrin päässä raviradasta.Ryhmämajoitukselle on tarjontaa, mutta Etelä-Karjalan Matkailun majoituksesta vastaavan Suvi Aholan mukaan moni ryhmä etsi majoituksensa jo talvella.KUVATEKSTILAURA POHJAVIRTALappeenrannan ilmailuyhdistyksen varapuheenjohtaja Jukka Himanen odottaa yöpyviä ravivieraita yhdistyksen lentokonehalliin.
Omakotitaloja ja kerrostalojen huoneistoja sekä mökkejä löytyy kohtalaisen runsaasti. Hotelliin mahtuu vielä Imatralla.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |