ANNE KOTIHARJU
LAPPEENRANTA ja Imatra eivät monista kaupungeista poiketen satsaa uudisrakennusten yhteydessä prosenttia tai puolta taiteeseen.
– Lappeenranta luopui tästä prosenttiperiaattesta joskus 90-luvulla. Salo, Oulu, Helsinki ja moni muu kaupunki sen sijaan noudattaa edelleen tällaista vienoa taidemaailman toivetta, selvittää intendentti Leena Räty Etelä-Karjalan taidemuseosta.
– Kaupungintaloon, monitoimitaloon ja Sammonlahden kouluun saatiin vielä uusiin rakennuksiin varta vasten suunniteltua taidetta. Suhteellisen pienillä satsauksilla on saatu kaupunkiin hienoa taideomaisuutta.
Räty mainitsee tuoreemmista julkisiin tiloihin saaduista teoksista muun muassa yliopiston hankkiman Outi Heiskasen työn ja kirjastoon saadun Brita Flanderin lasiteoksen.
– Myllymäen koululle saatiin vähän erityisjärjestelyin William Dennisukin teos. Myös seurakunta sijoitti koulun saliin oman lasimaalauksensa.
Imatralla seurakunta hankki Tainionkosken kirkkoon vuonna 1997 alttaritaulun Kristiina Uusitalolta.
Taidemuseon hankintamäärärahat kituuttavat nekin Rädyn mielestä muihin kaupunkeihin verrattuna.
– Vuositasolla voi käyttää 10 000 euroa. Summa ei ole kasvanut vuosiin. Kaikki veistokset ja isommat teokset sekä vanha taide on automaattisesti suljettu pois.
Viime vuosina on hankittu muun muassa Ritva Gronbergin, Hilkka-Maija Pääkkösen, Tapani Kokon, Irma Laukkasen, Reetta Ahosen ja Eeva-Mari Haikalan teoksia.
Taidemuseon teoksia on voitu sijoittaa kaupungin tiloihin.
Kaupunki saa teoksia myös lahjoituksina ja niitä saatetaan hankkia erilaisten juhlavuosien yhteydessä.
Ulkoveistoksista kävelykadun Norppa-veistos on Rädyn muistin mukaan viimeisin kaupungin hankinta.
– Äiti Karjalan ja Lotta-patsaan hankkimiseen osallistuivat taas enemmän muut tahot kuin kaupunki.
Kaupunki oli hilkulla saada näyttävän veistosparin Kuutostien liittymän tienoille, mutta kaupunki perääntyi viime tipassa. Rahatkin oli jo varattu Kimmo Schroderuksen työn hankkimiseksi.
– Prosessista tuli Lappeenrannalle huonoa mainetta. Oli se noloa, että kaupunki pyörsi päätöksensä. Nyt samanmoinen teos on hienosti esillä keskellä Helsinkiä Kiasman edessä.
Rädyn mielestä kaupungin kävely- ja kävelypainotteiset kadut huutavat veistoksia, pysähdystolppia, maamerkkejä.
– Niistä tulisi kohtaamispaikkoja. Ne loisivat paikan henkeä ja identiteettiä. Niistä tulisi kaupunkikuvan solmukohtia. Miten ylpeä Kotkan kaupunki onkaan veistoskadustaan. Onhan se huippuhieno.
– Ennen taiteeseen löytyi rahaa. Yhteiskunnassa on tällä hetkellä enemmän rahaa kuin koskaan ja voidaan pahemmin kuin koskaan.