Categories
Artikkelit

Ruokolahtelaiset nuoret synnyttivät Savottarockin

Äijänkärräyksen oheistuote kasvoi verkkoyhteisöksi, johon tunkua on Helsingistä saakka.

MARI PAJARI

RUOKOLAHTI. Ruokolahden urheilukeskuksessa lauantai-iltana jyrähtävä Savottarock on paikallisten nuorten luomus. Järjestäjien päällysmies ja Niirasen kulttuuriperheen vesa Irina Niiranen toimii festivaalipromoottorina kolmatta kesää.

– Äiti ja iskähän sitä alunperin ehdottivat, että jotain voisi järjestää Äijänkärräyksen yhteyteen. Täällä päin ei hirveästi nuorilla bändeillä ole keikkailumahdollisuuksia. Siitä se lähti.

Savottarock oli tapahtumalla ensin työnimenä, mutta jäi pysyväksi. Irina Niirasen mukaan se kuvastaa hyvin tapahtuman henkeä. Talkootyö on valmisteluissa voimissaan.

– Keräsimme silloin kolme vuotta sitten kavereista porukan, jonka kanssa tapahtumaa lähdettiin tekemään. Ryhmä on sittemmin vähän vaihtunut, mutta toimii yhä samalla talkoohengellä.

Savottarockissa soitetaan pääasiassa raskasta rokkia. Genren valinta oli luonteva, sillä Irinan isoveljen Henri Niirasen bändi Anomia on lajin edustaja. Anomiasta kehkeytyi festareiden kantava kokoonpano.

– Anomia, Anomus ja Eturintama ovat olleet mukana joka vuosi. Bändien määrää lisäsimme sitä mukaa, kun saimme pitemmän ajan tapahtumalle, kertoo Irina Niiranen.

Tapahtuman perimmäisenä tarkoituksena on tarjota paikallisille bändeille esiintymismahdollisuus. Kokoonpanot ovatkin suurimmaksi osaksi akselilta Ruokolahti-Imatra-Lappeenranta.

Bändien esiin kaivelu omasta maakunnasta ei Irina Niirasen mukaan tuota ongelmia, sillä Etelä-Karjalassa on lukuisia soittajaporukoita.

– Tuntuu, että melkein jokainen soittaa jossain bändissä, itsekin kahdessa kokoonpanossa mukana ollut Niiranen sanoo.

Bänditarjonta Savottarockissa kasvaisi helposti, sillä tänä vuonna esiintymispyyntöjä tuli tapahtumaan jo ympäri Suomen. Savottarock tunnetaan hyvin alan piireissä. Siihen on syynä onnistunut markkinointi verkossa.

– Meillä on omat yhteisöt Facebookissa ja irc-galleriassa. Sinne on saatu houkuteltua aika mukavasti porukkaa, joka kertoo tahoillaan tapahtumasta eteenpäin, Irina Niiranen sanoo.

Toinen hyvä markkinointikanava on Niirasen mukaan puskaradio. Sekä yleisöllä että soittajilla on tapahtumassa hauskaa. Tieto välittyy yhteisillä keikoilla ja verkon foorumien kautta.

– Nytkin moni on ilmoittanut juuri netissä aikomuksistaan lauantain suhteen. Suuri osa on tulossa. Itse asiassa Savonlinnastakin bussilastillinen punk-bändi Sanktion faneja, hehkuttaa Niiranen.

Irina Niirasen vanhemmat, Kulttuuripalvelu Kaikua pyörittävät Virve ja Jari Niiranen antavat järjestelyille hyvää tukea, mutta asiat nuorten on tehtävä itse. Yhteydenotot ja aikataulutukset sujuvat Irina Niiraselta jo kuin vanhalta tekijältä.

– Kokemusta on tullut juuri vanhempien kautta erilaisista tapahtumista. Savottarockin valmistelut menevät vähän tässä Äijänkärräyksen yhteydessä. Niitäkin koko perhe on tekemässä, sanoo Irina Niiranen.

l l l

Savottarock lauantaina 1.8. klo 17.30 alkaen Äijänkärräyksen MM-kisojen jälkeen. Esiintyjinä Setä Aatos, Eturintama, Anomus, Kamala, Sanktio ja Anomia

KUVATEKSTI

MARI PAJARI Savottarockin taustaorganisaatio on nopeasti kasattu yhteispotrettiin. Aidan takana Annika Hatakka (vas.), Irina Niiranen ja Ukko-Pekka Yliranta, edessä Severi Niiranen ja Katri Niiranen.

Kirjoittaja:
Mari Pajari