Tietyö moukaroi yrittäjiä

Osa yrittäjistä arvioi, että myynti on remontin vuoksi pudonnut puoleen normaalista kesäsesongista. Venäläisten ja muiden turistien virta on tyrehtynyt lähes tyystin.

MAIJA VEHVILÄINEN

LAPPEENRANTA. Vaateliike Vilman omistaja Marita Velin kuvailee tilannetta katastrofiksi. Liike muutti Koulukadulta nykyiselle paikalleen Valtakadulle helmikuussa.

– Nyt eivät löydä uudet eivätkä vanhat asiakkaat, huokaa Velin.

Yrittäjä kertoo kerran siirtäneensä itse puomit tietyömaan päissä aamulla sivummalle ihmisten tieltä. Velinin mukaan katu oli käytännössä suljettu. Myös alueen turvallisuudessa on hänen mielestään toivomisen varaa. Monttujen ympärille hän kaipaisi parempaa aidoitusta.

Astialiike Art Astiaa pyörittävä Sirpa Ahonen puolestaan huokaa, että remontti saa lasitavarat hyllyissä helisemään.

– Mutta ehkä katu on ensi kesänä entistä parempi.

20 vuotta Valtakadun elämää seurannut Karjalan kangas ja ompelukone -liikkeen omistaja Marja-Liisa Pitkänen kertoo, että kesä on poikennut edellisistä huomattavasti. Myös Pitkänen kuvaa kesää katastrofiksi.

– Ihmiset eivät liiku täällä. He katsovat kirkon luona, että katu on remontissa.

Pitkänen on kuullut useiden asiakkaiden toteavan, että ”on teille vaikea päästä”. Liikkeeseen pääsee levystä rakennettua ramppia pitkin. Kanta-asiakkaat ovat alkaneet käyttää liikkeen takaovea.

Yrittäjä arvioi, että myynnin kannalta kesä on ollut yli puolet normaalia huonompi.

– Mutta pitää ajatella positiivisesti. Onhan se hyvä jos lämmityksen laittavat.

Lahjatavaraliike Eleonorassa on meneillään keskustelu remontista. Puhe keskeytyy, kun hitsaustöiden äänet pakottavat korottamaan ääntä reilusti.

Omistaja Maria Liisa Tingander kertoo, että työmaa on jokapäiväinen puheenaihe asiakkaiden kanssa.

– Tänne ei saa minkäänlaista läpivetoa. Ovea on pakko asiakkaiden ja itsensä takia pitää auki, Tingander kertoo metelin läpi.

Lisäksi vaivana on työmaalta sisälle leijaileva pöly. Kaukolämpöputkia hitsataan aivan liikkeen oven edessä.

Tingander kertoo toivoneensa, että vuokrasta olisi saanut remontin aiheuttaman haitan vuoksi alennusta. Hän tietää osan Valtakadun yrittäjistä saaneen vuokraan alennusta.

Nyt vakituinen asiakaskunta pitää yritystä hengissä. Tinganderin mukaan venäläiset asiakkaat katosivat remontin alettua saman tien.

– Satunnaiset turistit eivät tälle kadulle tule. Jos yritys olisi vasta perustettu, en tiedä miten selviäisin.

Ratsutarvikeliike Rakuunan pelastuksena on ollut sijainti Valtakadun ja Raatimiehenkadun kulmassa. Liikkeeseen pääsee myös ehjää Raatimiehenkatua pitkin.

Omistajat Jenni Kurki ja Lena Bergman-Särkelä ovat pohtineet, kuinka asiakkaat jaksavat raahata esimerkiksi painavia satuloita, kun autolla ei pääse lähelle liikettä.

– Kaikki asiakkaat valittavat parkkipaikkojen vähyyttä, toteaa Kurki.

KUVATEKSTI

KAI SKYTTÄ

Valtakadun remontti valmistuu lokakuun loppuun mennessä. Tietyö on häätänyt suuren osan kadun yritysten asiakkaista.

Lahjatavarakauppa Eleonoran omistaja Maria Liisa Tinganderin riesana ovat meteli ja pöly.

Kirjoittaja:
Maija Vehviläinen