Hotelli Saimaanrannan syksy on sieniretkiä venäläisvoimin

Uusi johtaja Tatjana Minina on pistänyt vauhtia hotellin toimintaan.

OUTI SALOVAARA

TAIPALSAARI. Tatteja pursuavat kassit odottavat perheen naisia shoppailumatkalta. Andrei, Aleksandr ja Stanislav Karjuk ovat palanneet tuottoisalta sieniretkeltä hotelli Saimaanrannan maastossa takaisin mökilleen.

– Naisväki tekee näille jotakin, kunhan palaavat Lappeenrannasta, miehet toteavat.

Karjukit ovat Saimaanrannassa jo neljättä vuotta peräkkäin syysmatkalla. Museoalalla oleva isoisä Andrei Karjuk asuu Pietarissa, lääketeollisuudessa oleva poika Aleksandr ja pojanpoika Stanislav taas Moskovassa.

– Tulemme tänne kalastamaan ja sienestämään, kaksi mökkiä pitkäksi viikonlopuksi vuokranneet Karjukit sanovat.

Hotelli Saimaanrannan on kolmisen vuotta omistanut venäläistaustainen Saimaan Lomahovi Oy, jonka toimitusjohtaja ja samalla hotelli Saimaanrannan johtaja on maaliskuusta lähtien ollut Tatjana Minina.

Lomahovi-yhtiöllä on lisäksi Ruokolahdella pienempi lomakohde Saimaan Lomahovi. Lomahovi-yhtiön taustalla on pietarilainen M-Industrija, joka on Luoteis-Venäjän suurimpia rakennusyhtiöitä.

Hiljaiseloa pitkään viettänyt Saimaanranta houkutteli jo viime vuonna takavuosia enemmän matkailijoita. Tänä vuonna turistimäärä on edelleen kasvanut.

Esimerkiksi viime viikonloppuna Saimaanrannan jokainen majapaikka – 31 hotellihuonetta ja 39 lomamökkiä – oli täynnä venäläisturistien sekä Saimaa-turnaukseen osallistuneiden jalkapallojunioreiden ansiosta.

Kesällä noin puolet asiakkaista on venäläisiä, loput ovat lähinnä Keski-Euroopasta ja Suomesta. Venäläisistä suurin osa tulee Pietarin seudulta.

– Meillä on yhteistyökumppaneina venäläisiä matkatoimistoja sekä metsästys- ja kalastusseuroja, sanoo Minina.

Tatjana Minina on asunut Suomessa ja Lappeenrannassa 1990-luvun alkupuolelta lähtien, ja tytär on ehtinyt jo 22-vuotiaaksi. Minina osaa erinomaisesti suomea, ja hän on oppinut luovimaan kahden kulttuurin välillä.

– Kulttuurit voivat olla erilaisia, mutta ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia, Minina sanoo.

Aiemmin Minina on tehnyt työtä sisustussuunnittelijana, mikä näkyy esimerkiksi Saimaanrannan ravintolasalin uudessa tyylikkäässä ilmeessä ja remontoidulla saunaosastolla.

Minina on itse tarttunut niin maalisutiin kuin ompelukoneeseenkin hotellin kunnostamiseksi. Muutkin työntekijät ovat osoittautuneet varsinaisiksi moniosaajiksi.

– Työntekijät ovat ehtiessään esimerkiksi päällystäneet sohvia uudestaan, Minina kehuu.

Remontoiminen on kallista, ja Minina etenee hitaasti. Esimerkiksi hotellihuoneita ei vielä ole remontoitu, mutta yksi lomamökki on laitettu täysin uusiksi vaikkapa hääparien käyttöön.

Mininalla oli kesällä noin 20 työntekijää, sesongin ulkopuolella työntekijöitä on kahdeksan. Tarkoitus on pitää hotelli auki ympäri vuoden, ja ravintolakin on kolmen uuden kokin voimin auki myös syksyllä perjantaista sunnuntaihin.

Tatjana Mininan pää pursuaa koko ajan uusia ideoita hotellin kehittämiseksi, ja monille vaikea matkailun tuotteistaminen sujuu häneltä luonnostaan. Nyt hän aikoo järjestää venäläisturisteilleen päivämatkoja bussilla Helsinkiin Picasso-näyttelyyn.

– Kesällä retkiä voisi ehkä järjestää Retrettiin, hän miettii.

Lokakuun 17. päivä Saimaanrannassa on kansainvälinen onkikilpailu, josta on tarkoitus tehdä perinne.

Läheiseen Sarviniemeen suunniteltuja loma-asuntomessuja Minina odottaa innolla. Hotelli Saimaanranta on valmis majoittamaan ja ruokkimaan messuvieraita.

Minina tekee lujasti töitä itse, mutta kunnaltakin hän toivoisi pientä panostusta: esimerkiksi huonossa kunnossa olevan toisen uimarannan siistiminen olisi kunnankin etu.

KUVATEKSTI

PÄIVÄ HEISKANEN

Karjukin perheen miesväki kävi sienestämässä sillä aikaa, kun vaimoväki shoppaili Lappeenrannassa.

Hotelli Saimaanrannan syksy on ollut vilkas.

Kirjoittaja:
Outi Salovaara