HANNU OJALA
IMATRA. Imatralainen matkatoimistoyrittäjä väittää Venäjän konsulaatin diplomaattien pyörittäneen viimeiset viisi vuotta ennen konkurssia Suomen suurinta viisumitoimistoa täysin tahtonsa mukaisesti.
– Jälkikäteen ajatellen olemme olleet kuin pässit narussa, yrittäjä totesi keskusrikospoliisin kuulustelijalle rikostutkinnan alettua.
1990-luvun alkupuolella käynnistynyt vauhdikas yhteistyö viisumikaupassa venäläisten kanssa oli saanut uuden sävyn. Yhteiset illanvietot jatkuivat, mutta tahdin määräsivät yrittäjän mielestä vieraat.
Konsulaatista myös oikeasti ilmoitettiin, koska yrityksen piti kestitä venäläisiä vieraita.
Kolmessa vuodessa yrityksen viisumiostoja tehtiin yli miljoonalla eurolla käteiskauppana, jossa raha vaihtoi omistajaa joskus konsulaatissa, joskus autossa tai ravintolan pöydässä.
Vastikkeeksi yrittäjä sai konsulilta kuitteja, jotka verottaja on jälkeenpäin arvioinut arvottomiksi. Rahaliikenne on verottajan ja poliisin tutkinnassa muuttunut laittomaksi lahjomiseksi, koska Venäjän virallisen ilmoituksen mukaan yritysten rahaliikenne lähetystöön hoidettiin pankkien kautta.
Yksityishenkilöiden kohdalla saatettiin tehdä poikkeuksia, mutta suoristusten yläraja oli tuolloin 300 euroa.
Yrittäjä kiistää lahjonnan.
– Venäjällä ei oikea käsi tiedä, mitä vasen tekee. Olemme olleet pakkotilanteessa, kun konsulit ovat vaatineet maksuja käteisellä.
Rahojen kohtaloa ei mietitty. Kun kuitti oli saatu, oli yhdentekevää, kuka rahat käytti.
Lähes neljä vuotta sitten poliisikuulusteluihin kutsuttu yrittäjä syyttää ahdingostaan estottomasti Lappeenrannan konsulaatin ensimmäistä päällikköä ja Moskovaan siirtynyttä Helsingin konsulaatin diplomaattia, joka oli toiminut eräänlaisena yhdyshenkilönä.
– Pietarin jääkiekon MM-kisojen jälkeen yritys sai paljon tunnettavuutta ja sen tiimoilta paljon uusia asiakkaita. Ehkä herrat huomasivat, että tuossa on kuuma markkinarako ja loistava tilaisuus iskeä kiinni tuottavaan viisumibisnekseen.
– Toiminta oli täysin kytköksissä päänkonsuliin, ja olimme hänestä täysin riippuvaisia, ja hän osasi käyttää kyllä tilannetta hyväkseen määräten käytännössä kaikista ehdoista, joiden mukaan yritys toimi.
Yhteistyö konsulaatin kanssa oli alkanut jo 90-luvun puolivälissä, jolloin imatralaisen viisumitoimiston liiketoiminta sai vauhtia Suomen EU-jäsenyyden myötä syntyneestä kalja- ja bensarallista.
Suhteiden likeisyyttä kuvaa, että tuolloin viisumitoimiston palkkalistoille tuli kahden konsulaatin diplomaatin poikaa harjoitteluun. Heidän tehtävänään oli viisumiliikenteen hoitaminen toimiston ja konsulaatissa työskennelleiden isien välillä.
Suhteiden hyöty on myönnetty kuulusteluissa. Palvelu oli joustavaa ja nopeaa. Se antoi myös joitakin erivapauksia. Kun Venäjä ryhtyi vaatiman hiv-todistuksia liiteasiakirjana monikertaviisumin hakemukseen, imatralaisen yrittäjän kaikilta asiakkailta tätä ei edellytetty.
Erilainen kohtelu hiv-todistuksissa kiristi myöhemmin suomalaisten matkatoimistojen keskinäiset välit kyräilyksi ja johti erilaisiin ilmiantoihin. Imatralaisen yrittäjän lausuntojen perusteella toimistoilla oli omat luottokonsulinsa, jotka pitivät omiensa puolta.
Henkilöstön vaihtuessa ja venäläisten tarkastusdelegaatioiden käyntien jälkeen tilanne oli yleensä sekava.
Verotarkastajien kiinnostuksen lisääntyminen muutti puolestaan kuittikäytäntöä. Kahtena viimeisenä toimintavuotenaan matkatoimisto ei saanut käteissuoritusten kuitteja enää suoraan konsuleilta vaan myöhemmin venäläisiltä yrityksiltä. Kirjanpidossa kulut kirjattiin edelleen viisumitilille.
Kun konsuli oli vaihtunut Lappeenrannassa vuonna 2003, Lappeenrannasta alkanut käteiskauppa periytettiin yhdelle Helsingin konsulaatin diplomaatille.
KUVATEKSTI
PÄIVI VIRTA-SALO
Otteita imatralaisen yrittäjän kuulustelupöytäkirjoista.