Fly Lappeenrannasta tulee Air Balticin puhelinpalveluyhtiö

Uusia työpaikkoja ei ole luvassa. Air Balticin Lappeenrannan-lennoista marraskuussa varattu hieman alle puolet.

OUTI SALOVAARA

LAPPEENRANTA. Fly Lappeenranta -lentoyhtiö ryhtyy hoitamaan Air Balticin Suomen-lentojen puhelinpalvelua. Lappeenrannan kaupunkiyhtiö Fly Lappeenranta ja 12. marraskuuta Lappeenranta–Tallinna–Riika-lennot aloittava Air Baltic sopivat asiasta torstaina.

– Ajatus on, että call center -toiminta alkaa viimeistään vuodenvaihteessa, sanoo Fly Lappeenrannan toimitusjohtaja Juha-Pekka Paananen.

Call center -toiminta tarkoittaa sitä, että Fly Lappeenrannan henkilökunta Lappeenrannassa hoitaa Air Balticin kaiken suomenkielisen puhelinpalvelun, joka käsittää lähinnä matkatavaroita, jatkolentoja tai aikatauluja koskevaa asiakaspalvelua.

Tällä hetkellä Air Balticilla on call center -toimintaa vain yhtiön pääpaikassa Riiassa englannin, venäjän ja latvian kielellä.

Paanasen mukaan call center ei tarkoita uusien työpaikkojen syntymistä, vaan työ hoituu Fly Lappeenrannan nykyisillä yhteensä viidellä vakituisella ja muutamalla tuntityöntekijällä.

Paananen ei vielä uskalla veikata, mikä vaikutus call center -toiminnalla on Fly Lappeenrannan liikevaihtoon. Hän ei myöskään halua ennakoida yhtiön tämän vuoden liikevaihtoa. Tappio kuitenkin pienenee. Viime vuonna yhtiö teki tappiota 1,7 miljoonaa euroa 2,6 miljoonan euron liikevaihdolla.

– Tappio tulee pienenemään yli miljoonalla viime vuodesta, sanoo Paananen.

Vuonna 2010 Fly Lappeenranta tavoittelee hänen mukaansa nollatulosta.

Air Balticin Suomen maajohtaja Jyrijaakko Ritamies arvioi, että varsinaista myyntiä Lappeenrannan call center tekee vain vähän.

Air Balticin kaikesta myynnistä 45 prosenttia tapahtuu internetin välityksellä, loppu hoituu etupäässä matkatoimistojen kautta. Suomessa matkatoimistojen osuus myynnistä on suurempi kuin Air Balticilla keskimäärin, noin 70 prosenttia.

Ritamies kuitenkin sanoo, että internetmyynnin lisääntyminen on trendi, joka näkyy Suomessakin. Tämän vuoksi Air Baltic perusti syksyllä oman internetmatkatoimiston lento- ja hotellimyyntiä varten.

Lappeenrannan kaupunginvaltuuston budjettikokoukseen marraskuun lopulla odotetaan esitystä Fly Lappeenrannan vaatimasta veronmaksajien tuesta lentoyhtiölle.

– Siinä asiassa voi olla luvassa yllätys, sanoo Paananen.

Yllätys tarkoittaisi hänen mukaansa sitä, että tukea ei tarvittaisikaan – tosin jonkinlainen tuki lentoyhtiön kehittämistyöhön on hänen mukaansa tarpeellinen.

Ritamies sanoo, että tällä hetkellä yhtiön marraskuun Lappeenrannan-lennoista on varattu hieman alle puolet. Suurin osa varauksista on virolaisten matkustajien lentoja Riiasta Tallinnaan.

Muutoin varaukset ovat lähinnä paikallisten eteläkarjalaisten matkustajien tekemiä. Ulkomaalaisten Lappeenrantaan suuntaavien matkustajien osuus on vielä pieni.

Ensimmäiset varaukset ovat lähinnä lentoja Baltiaan. Jatkolentoja ei vielä ole myyty kovin paljon, vaikka Air Balticilla on tarjolla lentoja Riiasta 60 kohteeseen.

– Meillä on suuri potentiaali jatkoyhteyksissä, Ritamies sanoo.

Air Baltic aloittaa lennot Tallinnan kautta Riiaan neljänä päivänä viikossa. Ritamiehen mukaan yhtiöllä on valmius lisätä lentoja vaikka joka päivä tapahtuvaksi hyvinkin nopeasti, jos kysyntä sitä vaatii.

Kirjoittaja:
Outi Salovaara