Isot housut tarjolla

Viime kauden mestarijoukkue Lahden Namikasta Lappeenrannan siirtyneen Sami Pekkolan odotetaan paikkaavan Namikassa Pasi Riihelän joukkueeseen jättämää aukkoa.

JARMO HÄMÄLÄINEN

LAPPEENRANTA. Viime keväänä Lahden Namikassa korisliigan SM-kultaa juhlineelle 25-vuotiaalle Sami Pekkolalle on Lappeenrannan kaimaseurassa tarjolla isoja tehtäviä.

– Riihelän Pasin mentävät housut on tarjolla täytettäväksi, kuvailee Namikan päävalmentaja Jarmo Laitinen joukkueen uudelle kotimaiselle avainpelaajalle kaavailtua roolia.

Kaksimetrinen Sami Pekkola ei ole mikään Pasi Riihelän kopio, mutta monessa mielessä hyvin samantyyppinen ja monipuolinen pelaaja.

– Tiedän kyllä hyvin, kuinka valtavan tärkeä pelaaja Pasi on täällä ollut. Hän johti joukkueen mestaruuksiin ja cup-voittoihin. Minulle sopii hyvin se, että saan joukkueessa paljon peliaikaa, sitähän minä läksin täältä hakemaan, Pekkola sanoo.

Pelattuaan neljä kautta Yhdysvalloissa yliopistosarjoissa Pekkola palasi toissa keväänä kasvattajaseuraansa Lahden Namikaan.

– Pelasin Amerikassa vähän eri rooleissa valmentajista riippuen. Sarjat olivat kovatasoisia ja pelin tempo selvästi nopeampaa kuin Euroopassa, missä keskitytään ehkä enemmän taktiikkaan, New Yorkissa St Francis Collegessa kauppatieteiden tutkinnon suorittanut Pekkola kertoo.

Lahden Namikan mestarijoukkueessa Pekkolalla kertyi viime kaudella keskimäärin 25 minuuttia peliaikaa.

– Meillä oli Lahdessa varmasti sarjan paras kotimainen osasto ja kovat amerikkalaiset. Yleensä se menee niin, että kaikilla kärkijoukkueilla on loppukaudesta hyvät amerikkalaiset ja kotimaisessa kaartissa mitataan sitten ne erot.

Opintojen jatkaminen sai Sami Pekkolan valitsemaan Lappeenrannan Namikan uudeksi seurakseen.

– Halusin yhdistää Suomessa vielä pelaamisen ja opiskelun. Siinä ei paljon vaihtoehtoja oikeastaan jäänyt, kun pääsin Lappeenrantaan opiskelemaan kansainvälistä markkinointia ilman pääsykokeita.

Kaksivuotisella sopimuksella Namikaan liittynyt Sami Pekkola kasvattaa entisestään Namikan opiskelijaosastoa. Pekkolan lisäksi yliopisto-opiskelua ja korisliigaa sovittelevat yhteen Jouko Järvinen, Tuukka Kulha ja Viljami Vanjoki.

– Olen laskeskellut, että minulla menee täällä ainakin pari vuotta opiskeluun ja sitten vielä gradunteko päälle, Sami Pekkola suunnittelee.

Korisliiga tulee olemaan Pekkolan arvion mukaan tällä kaudella kovatasoisempi kuin edellisillä kausilla.

– Tietysti Hanno Möttölän paluu korisliigaan on hieno juttu. Se nostaa koko sarjan arvostusta ja näkyvyyttä. Nyt sarjassa on selvästi viime kautta enemmän joukkueita, joilla on kova kotimainen pelaajakaarti.

– Amerikkalaispelaajien taso on liigassa myös kovempi, koska hyviä pelaajia saa joukkueisiin nyt edullisemmin kuin viime syksynä.

Namikan mahdollisuuksia sarjassa Sami Pekkola pitää hyvinä, kunhan kaikki palaset loksahtavat kohdalleen.

– Meillä ei ole ihan vielä paketti kasassa, mutta harjoituspeleissä on tullut jo entistä enemmän hyviä jaksoja.

– Tärkeintä olisi kuitenkin saada heti sarjan alkuun onnistumisia. Tämä on niin tasainen ja kova sarja, että loppukaudesta on vaikea nousta, jos alussa jää jälkeen.

– Tärkeintä on päästä offeihin. Katsotaan sitten tilannetta uudestaan, koska ne pelit ovat ihan oma maailmansa, Pekkola muistuttaa.

l l l

Lappeenrannan NMKY aloittaa korisliigan perjantaina 2.10. ToPon vieraana. Sunnuntaina 4.10. Namika saa kotipeliin vieraakseen Tampereen Pyrinnön.

KUVATEKSTI

TUULI TRUHPONEN

Sami Pekkolalle on luvassa iso rooli tämän kauden Namikassa.

Kirjoittaja:
Jarmo Hämäläinen