Categories
Artikkelit

Mansikkalan koulu nielee Tainionkosken yläkoululaiset

Lukioiden yhdistämiseen tilat eivät enää riitä. Peruskoulun oppilasmäärät ovat laskeneet ennakoitua nopeammin. Puntalan koulun oppilaat mahtuvat Kaukopäähän.

IMATRA. Tainionkosken yläkoululaiset mahtuvat koulutilojen puolesta Mansikkalan kouluun syksyllä 2011. Imatran kouluverkkoratkaisussa on päätetty, että Tainionkosken 7-9-luokkalaiset siirtyvät Mansikkalaan lukuvuoden 2011 alusta.

– Kyllä he tehtyjen laskelmien mukaan sinne mahtuvat, sivistystoimen toimialajohtaja Jussi Virsunen sanoo.

Hänen mukaansa Mansikkalan ja Tainionkosken yläasteelaisten määrä putoaa parissa vuodessa niin paljon, ettei Mansikkalassa yhdistymisen jälkeenkään parin vuoden päästä ole enempää oppilaita kuin siellä nyt on.

– Perusopetuksessa olevien oppilaiden määrä on vähentynyt ennakoitua enemmän, Virsunen kertoo.

Sen Mansikkalan ja Tainionkosken yhdistyminen kuitenkin tekee, ettei Imatran kahta lukiota voida yhdistää, ei ainakaan Mansikkalaan.

– Siihen ei Mansikkalan tilat riitä kahdenkaan vuoden kuluttua.

Virsusen ja kasvatus- ja opetuspäällikkö Ulla Laineen mukaan yläluokkien ryhmäkoot eivät Mansikkalassa juuri kasva koulujen yhdistämisen jälkeenkään.

– Alkuvaiheessa joudumme perustamaan uusia opetusryhmiä jonkin verran. Opetusryhmien määrä laskee kuitenkin nopeasti yhdistymistä seuraavien vuosien aikana, Laine sanoo.

OSALTAAN Mansikkalaan kohdistuvaa painetta alentaa se, etteivät suinkaan kaikki nyt Tainionkoskella kouluaan käyvät siirry yläluokilla Mansikkalaan, vaan osa menee Vuoksenniskalle ja osa Kosken koululle.

– Vuoksi toimii tässä aika luonnollisena vedenjakajana, Virsunen ennakoi.

VIRSUSEN mukaan Imatralla on valmius ottaa vastaan ruokolahtelaisia peruskoulun 1-6-luokan oppilaita Kaukopään kouluun, jos lakkautettavaksi esitetyn Puntalan koulun oppilaiden vanhemmat tätä anovat.

– Kaukopäähän mahtuu. Koulukuljetuksia emme kuitenkaan ryhdy järjestämään, vaan kuljetukset jäävät lasten vanhempien vastuulle.

Virsusen mukaan ainakaan vielä sivistystoimelle ei ole tullut oppilaaksiottamisanomuksia Ruokolahdelta. Sen hän kuitenkin tietää, että jotkut ruokolahtelaisvanhemmat ovat olleet asiasta yhteydessä Kaukopään koulun rehtoriin.

Itse asiassa kunnilla on hyvin rajalliset mahdollisuudet kieltäytyä tarjoamasta koulutuspalveluja muista kunnista tuleville lapsille.

– Kieltäytyä voi, jos oppilaaksi ottaminen vaatii esimerkiksi uuden opetusryhmän perustamista. Kaukopäässä tällaista tarvetta ei näyttäisi olevan, Virsunen kertoo.

KUVATEKSTI

MIKA STRANDÉN

Tainionkosken yläkoulun oppilaiden siirtyminen Mansikkalaan vajaan kahden vuoden päästä lisää opetusryhmien määrää Mansikkalassa, mutta ei aiheuta kroonista tilanahtautta.

Alkuvaiheessa joudumme perustamaan uusia opetusryhmiä jonkin verran.

Ulla Laine

Kirjoittaja:
Tenho Tiilikainen