Opetuspelit aktivoivat tuotantotalouden opiskelijoita

Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden osasto käyttää opetuspelejä asioiden havainnollistamiseen. Opiskelijat ovat antaneet peleistä positiivista palautetta. Pelituokion aikana opiskelijat eivät ehdi uinua.

HANNA KUUSISTO

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden osastolla käytetään oppimisen tukena aktivoivia opetuspelejä. Opetuspelit sijoittuvat yleensä kurssien alkupäähän ja niiden päätavoitteena on havainnollistaa ilmiöitä ja asioita.

Torstaina ryhmä tuotantotalouden opiskelijoita pelasi yliopistolla toimitusketjupeliä. Toimitusketjulla tarkoitetaan toimintojen kokonaisuutta, jossa tavarat liikkuvat raaka-ainevaiheesta lopulliselle käyttäjälle.

– Pelin ideana on havainnollistaa moniportaisen toimitusketjun ongelmia sekä informaation kulkua toimitusketjussa, aloittaa tuntia vetävä tutkijaopettaja, professori Janne Huiskonen tuotantotalouden osastolta.

– Yleensä kysyntä vähittäiskaupassa on melko tasaista. Kysyntä kuitenkin vaihtelee toimitusketjussa, mitä lähemmäksi tehdasta tullaan. Jossakin on hurjat varastot, vaikka kysyntä on tasaista, lisää assistentti Veera Kotiranta.

Toimitusketjupeliä on kehitetty Beer Gamen pohjalta. Sitä on pelattu tuotantotalouden osastolla 1990-luvulta lähtien.

Kehittämiskoordinaattori Taija Okkola kertoo, että opetuspelien tarkoituksena on ennen kaikkea aktivoida opiskelijoita.

Ne myös havainnollistavat elävästi tuotantotalouden monimutkaisia prosesseja, perusperiaatteita.

– Sen vuoksi pelit sijoittuvat kurssin alkupäähän. Peli toimii johdatuksena aiheeseen, ja peliin yleensä palataan luennoilla. Peli kertoo sen, miten teoria liittyy käytäntöön.

Okkolan mukaan pelit myös motivoivat opiskelijoita.

– Monesti opiskelijat tulevat aamuluennolle, hörppäävät kahvia ja lähestulkoon nukkuvat luennon ajan. Pelin aikana on pakko prosessoida, mitä tekee Toimitusketjupelin lisäksi tuotantotalouden osastolla pelataan niin sanottuja sorsatehdaspeliä ja sairaalapeliä. Sorsatehdaspeli liittyy tuotannon- ja materiaalinohjaukseen. Yksinkertaistettuna pelissä kootaan sorsia legoista tehdasympäristössä.

– Pelissä simuloidaan sitä, mitä tehtaassa tapahtuu. Suurin osa opiskelijoista on ollut tehtaassa töissä, mutta joillekin se on ympäristönä vieras.

Sairaalapeli kuuluu puolestaan palveluprosesseihin. Siinä opiskelijoiden luokse tulee potilaita, jotka on diagnosoitava ja hoidettava.

Palveluprosessipeli kehitettiin tuotantotalouden osastolla vasta viime vuonna.

– Palveluprosessi on siinä mielessä abstrakti aihe, ettei palveluprosesseissa edes liiku materiaalia. Sen vuoksi simuloituja tilanteita tarvitaan kokonaisuuden hahmottamiseksi, Huiskonen sanoo.

Huiskonen, Kotiranta ja Okkola uskovat siihen, että pelien kautta opitut asiat jäävät opiskelijoiden mieleen paremmin kuin normaaleilla luennoilla.

– Yleensä näissä pelihetkissä on myös hauskaa, Huiskonen toteaa.

Vaikka peleissä yksinkertaistetaan maailmaa, se ei haittaa opiskelijoita. Huiskosen mukaan pelisääntöjen onkin oltava yksinkertaisia.

Haasteena on se, että opiskelijoita on ohjattava aktiivisesti pelituokion aikana.

– Nyt meitä on kolme opettajaa noin 30 opiskelijan kanssa, joten työtä tämä vaatii. Mutta jos tulos on kaikkien mielestä parempi, vaivaa kannattaa nähdä.

Toimituspeliketjun äärellä ahersivat torstaina myös Riikka Kosonen ja Jori Rantaniemi. Heidän mielestään pelissä oli vaikeinta alkuun pääseminen.

– Hankalimmalta tuntui logiikan tajuaminen. Nyt peli on pikkuhiljaa lähtenyt rullaamaan, Rantaniemi toteaa.

– Ihan kivalta tämä on tuntunut. Harjoituskierros on vielä menossa, Kosonen lisää.

Rantaniemen mukaan peli auttaa hahmottaman kokonaiskuvaa toimitusketjusta.

– Tässä näkee samalla, miten eri asiat ja tekijät vaikuttavat toisiinsa. Kyllä tämä luennoilla istumisen voittaa.

KUVATEKSTI

SEPPO RAUTIOVAARA

Riikka Kosonen ja Jori Rantaniemi tutustuvat toimitusketjuun pelin avulla. Tuopit edustavat kuljetusvälineitä ja nappulat tilauksia.

Professori Janne Huiskonen opastaa toimitusketjupelin ideaan. Hänen mielestään peli konkretisoi asian, joka opetetaan luennolla.

Kirjoittaja:
Hanna Kuusisto