Lappeenrannan liikuntamaissa peuhataan ensi vuonna eurolla

Lappeenranta aikoo uudistaa liikuntamaata kerättävän rahan avulla. Senioreille suunnitellaan omaa liikuntamaata.

MINNA MÄKINEN

SUOSITUT lasten liikuntamaat jatkavat Lappeenrannassa myös ensi vuonna, mutta maksullisina. Kaupungin nuoriso- ja liikuntalautakunta päätti, että ensi vuonna liikuntamaan hinta on yksi euro per lapsi.

– On tietysti harmi, että toiminta alkoi maksuttomana ja muuttuu nyt maksulliseksi. Kerättävän rahan avulla voidaan kuitenkin hankkia uusia välineitä ja uudistaa liikuntamaata, toteaa liikuntasihteeri Aija Rautio Lappeenrannan kaupungilta.

LAPPEENRANNAN liikuntamaissa huomioidaan tulevana vuonna erityislapset. Kourulassa heille järjestetään ennen varsinaisen liikuntamaan alkua ohjattua liikuntaa. Joutsenohallissa erityislapsille ja heidän vanhemmilleen varataan ennen liikuntamaan alkua puoli tuntia omaa tutustumisaikaa maahan ja sen välineisiin.

– Toimintaa on tarkoitus laajentaa myös ikäihmisiin. Kesän ohjelmaan on suunnitteilla senioreiden liikuntamaa, paljastaa Rautio.

KOURULASSA lasten liikuntamaa aloitti isäinpäivänä. Ensimmäisellä kerralla osallistujia oli 120, toisella kerralla jo 158. Luvusta reilu puolet on lapsia.

– Määrä kasvaa, kun tietoisuus lisääntyy.

Joutsenon liikuntamaa on toiminut maaliskuun alusta. Siellä osallistujia on kerralla noin 270.

– Kävijämäärä riippuu paljon kelistä. Sikainfluenssa-aikana kävijämäärä on jonkin verran laskenut, tietää Rautio.

IMATRALLA lasten liikuntamaa on järjestetty tänä syksynä nyt kolme kertaa.

– Ensimmäisellä kerralla väkeä oli tungokseen asti. Parina viime kertana lapsia on ollut satakunta ja aikuiset päälle. Lapsiperheet ovat olleet todella tyytyväisiä, kertoo liikuntasihteeri Maija Timonen.

Imatralla liikuntamaa on ollut alusta alkaen maksullinen: euro per lapsi. Se ei ole herättänyt vastalauseita.

– Monet ovat sanoneet, että hinta voisi olla korkeampikin.

Liikuntamaat jatkuvat Imatrallakin ensi vuonna. Tahti kiihtyy kahteen per kuukausi.

– Pohdinnassa on liikuntamaan laajentaminen jatkossa myös uimahallin puolelle, kertoo Timonen.

KUVATEKSTI

ES-ARKISTO/SUSANNA PALOPOSKI

Liikuntamaat ovat 1–12-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettuja tapahtumia. Eri pisteissä pääsee leikkimään ja liikkumaan vapaamuotoisesti.

Liikuntamaiden aikataulu

Joutsenohalli: Su 13.12. ohjelmassa pikkujoulu (Tonttulakki. Joululauluja ja -leikkejä, joulupukki). Su 17.1., 7.2., 21.2., 7.3., 21.3., 4.4., 18.4. klo 10–13. Vuoden alusta erityislasten oma tutustumisaika kello 9.30 alkaen. Ei ohjattu.

Kourulan palloiluhalli: Su 10.1., 24.1., 14.2., 28.2., 14.3., 28.3., 11.4. klo 10–13. Vuoden alusta ohjattua liikuntaa erityislapsille kello 9–10. Vetäjänä Eija Ihalainen judoseura Kamizasta.

Imatran urheilutalo: su 13.12. (pikkujoulu; tonttulakki) , 3.1., 24.1., 7.2., 21.2., 7.3., 21.3., 5.4. (ma), 18.4. kello 11–13.

Liikuntamaita järjestävät kaupungit yhdessä useiden järjestöjen kanssa.

Kirjoittaja:
Minna Mäkinen