Rautjärven hoitokeskuksen remontti siirtää potilaita

Terveyskeskuksen tilojen peruskorjaus alkaa vasta runsaan vuoden päästä.

ANSSI KEMPPINEN

RAUTJÄRVI. Rautjärven hoitokeskuksen peruskorjaus alkaa vuoden alusta. Lähes kaksi vuotta kestävässä peruskorjauksessa sairaala, hoivaosasto, palvelusasunnot ja terveysasema joutuvat melko perusteelliseen myllerrykseen.

Ulkopuolelta uusitaan muun muassa kattorakenteita sekä ulkoseinien pintamateriaalit ja eristeet. Lisäksi uusitaan salaojitusta sekä sadevesiviemäröintiä.

Sisätilojen ylä- ja alapohjien pinnat uudistetaan. Myös ikkunat ja ovet uusitaan. Rakenteiden sisällä olevat vesi ja patteriputket muutetaan pintavedoiksi. Lisäksi poistetaan asbestia ja tehdään tarpeellisia sähkötöitä.

Peruskorjauksen ensimmäisessä vaiheessa remontoidaan sairaala, yksi konehuone ja kellari sekä poistetaan asbestia.

Sairaalan potilaat siirretään remontin ajaksi hoivaosaston siipeen. Kovin suurta tungosta huoneissa ei tule olemaan, sillä sairaalan laitospaikat ovat vähentyneet viime vuosina. Siirron jälkeen hoivaosastolle tulee 2-3 potilasta huonetta kohti.

– Tietysti potilaille ja henkilökunnalle tulee sopeutumista ahtaammissa tiloissa, sanoo osastonhoitaja Ritva Lattu.

Potilaiden omaisille tiedotetaan muutoksista. Siirto tapahtuu 5. päivänä tammikuuta.

Kesäkuun alussa hoitokeskuksen peruskorjaus siirtyy hoivaosastolle. Kolmannessa vaiheessa vuoden kuluttua talvella korjataan palveluasunnot. Neljännessä eli viimeisessä vaiheessa runsaan vuoden päästä keväällä alkaa terveysaseman ja keittiön korjaus.

– Terveyskeskukseen tulijat eivät oikeastaan vielä muutamaan kuukauteen näe remonttia, sanoo johtava hoitaja Taina Jaako.

Hoitokeskuksen peruskorjaus valmistuu syksyllä 2011. Kustannusarvio on 6,1 miljoonaa euroa.

1970- ja 1980-luvuilla valmistuneessa hoitokeskuksessa on tätä ennen muun muassa korjattu kattoa ja ilmastointia sekä tehty joillakin osastoilla peruskorjauksia.

Kirjoittaja:
Anssi Kemppinen