Syystäkin iloiset kipparit

Mestariehdokkaat NST ja Catz ovat syyskierroksen jälkeen SM-sarjojensa ykkössijalla.

ANSSI SILVENNOINEN

LAPPEENRANTA. NST:n Heli Suoreijus ja Catzin Kaisa Tuure ovat iloisia. Kapteenien joukkueilla on takanaan hieno syyskausi. Molemmat viettävät joulutaukoa omien SM-sarjojensa ykkösinä.

Viime keväänä SM-pronssia napannut NST on voittanut naisten salibandyliigan 13 ottelustaan peräti yksitoista ja hävinnyt vain yhden.

– Voi sanoa, että unelma-alku on otettu. Osasi sitä odottaa, että ollaan hyviä ja voitetaan pelejä, mutta eniten ilahduttaa, miten pelillisesti ollaan kehitytty joukkueena, Suoreijus iloitsee.

– Tässä joukkueessa on ollut erittäin helppo olla. Meillä on selvä yhteinen tavoite, jonka saavuttamiseen jokainen on sitoutunut ja tehnyt kovasti töitä. Ei ole tarvinnut stressata mistään.

Kolmen vuoden hopeaputkessa kauteen lähtenyt Catz on ollut parketilla voittamaton. Syksyyn tuli kuitenkin kupru, kun amerikkalaisvahvistus Elisa Buen peliluvan epäselvyyksien vuoksi Koripalloliitto tuomitsi Catzin menettämään Suomen cupin välieräpaikkansa ja häviämään kaksi jo voittamaansa sarjaottelua.

Tuure oli kuitenkin erityisen ylpeä tavasta, jolla joukkue ilkeän vastoinkäymisen käsitteli.

– Viime vuosien pettymykset ovat kasvattaneet meitä. Ajattelimme, että näin meni nyt, mutta näytetään kentällä, että olisimme olleet cupin jatkopaikan arvoisia.

Catzin ja NST:n voittokulkuja yhdistää erinomainen puolustuspelaaminen.

NST:n maajoukkuevahdit Jonna Mäkelä ja Anni-Maija Seppänen ovat joutuneet siivoamaan pallon selkänsä takaa keskimäärin kahdesti ottelussa. Catzin koriin on puolestaan heitetty keskimäärin 50 pistettä.

Molemmat luvut ovat hämmästyttävän pieniä.

Kertooko puolustuspeli enemmän joukkueen tilasta kuin hyökkäyspeli?

– Kyllä se varmasti kertoo. Minä puolustuksen ihmisenä pidän sitä tietysti tosi suuressa arvossa. Puolustuksen kautta peli tehdään. Kovalla asenteella puolustaminen antaa mahdollisuuden voittaa huononakin heittopäivänä, Tuure sanoo.

Suoreijus on Tuuren kanssa samaa mieltä.

– Se on kivijalka. Meillä on siitä tältä kaudelta montakin hyvää esimerkkiä, kuten joulutauon alla pelattu vierasmatsi Happeeta vastaan. Sen takia voitettiin, että pelattiin joukkueena ehjä puolustuspeli.

Suoreijus on ollut myös tärkeä osa NST:n ilotulitusketjua. Suoreijus (13+8), Tiia Ukkonen (23+12), ja Matilda Rotevall (13+14) ovat kukin runkosarjan pistepörssin kymmenen parhaan joukossa.

– Meillä vain loksahti heti syksyllä kohdalleen. Saatiin työrauha tehdä juttuja harjoituksissa ja peleissä ja siitä se lähti. Peleihin lähtiessä voi heittää aivot narikkaan ja antaa vaan mennä. Se on välillä ihan kivaa, Suoreijus kertoo.

Kapteenit tietävät kokemuksesta, ettei pelikauden sujuminen kuin elokuvissa ole itsestäänselvää. Molempien peliura on ollut jo kirjaimellisesti katkolla: Suoreijuksella polven ristisiteen ja Tuurella akillesjänteen katkeamisen vuoksi.

Kumpikin on uurastanut läpi raskaan kuntoutuksen takaisin Suomen huippujen joukkoon.

– Eihän se aina onnistu, vaikka laitatkin itsesi täysillä likoon. Olen tietysti nauttinut pelaamisesta aina aikaisemminkin, sillä muutenhan en olisi enää edes mukana. Silti voi sanoa, että tästä syksystä olen nauttinut eniten, Suoreijus myöntää.

– Olen ollut kauhean ylpeä tuosta porukasta tänä syksynä. Meitähän on tullut joukkueeseen vähän sieltä sun täältä, mutta silti tehdään niin kauhean hyvin hommia ja menestyksekkäästikin. Sen näkeminen vetää totta puhuen vähän nöyräksi, Tuure kertoo.

KUVATEKSTI

TUULI TRUHPONEN

Catzin Kaisa Tuure (vas.) ja NST:n Heli Suoreijus kipparoivat joukkueensa kevätkierrokselle SM-sarjojensa piikkipaikalta.

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen