Finnvera rahoitti rutkasti Kaakkois-Suomessa

Tuli tunne, että olemme tarpeellisia, kommentoi Lappeenrannan aluejohtaja Satu Mäkelä-Kandelin yritysten rahoitustarvetta viime vuonna.

Jyrki Nuottimäki

LAPPEENRANTA. Yritykset tarvitsivat rahoitusta ja Finnvera rahoitti yrityksiä ennätyksellisen runsaasti viime vuonna Kaakkois-Suomessa. Rahoitus kasvoi Kymenlaaksossa peräti 241 prosentilla ja Etelä-Karjalassa 75 prosentilla.

Lappeenrannan aluetoimisto myönsi rahoitusta yhteensä 92,4 miljoonaa euroa, kun vastaava summa oli 34 miljoonaa euroa edellisenä vuonna. Myönnetyllä rahoituksella käynnistettiin noin 214 miljoonan euron hankkeet.

RAHOITUKSEN avulla alueella aloitti 133 uutta yritystä ja uusia työpaikkoja syntyi noin 400, laskee aluejohtaja Satu Mäkelä-Kandelin.

– Vaikka perustettujen yritysten ja uusien työpaikkojen määrät putosivat edellisvuodesta, suhdannerahoituksella oli merkittävä vaikutus työpaikkojen säilymiseen Kaakkois-Suomessa. Oma arvioni on, että rahoituksen turvin yrityksissä säilyi noin 200 työpaikkaa.

ILAHDUTTAVAA aluejohtajan mielestä on ollut uusien investointien iso osuus, mikä poikkeaa selvästi valtakunnallisesta tasosta. Myönnetystä rahoituksesta peräti 72 prosenttia meni investointeihin, kun käyttöpääoman osuus oli 28 prosenttia.

– Yritykset ovat olleet aloitteellisia, ja yhteistyössä pankkien rahoituksen kanssa olemme saaneet uusia investointeja jokaisen seutukunnan alueelle.

MERKITTÄVÄNÄ investointikohteena Mäkelä-Kandelin pitää Holiday Club Resortsin Rauhan kylpylähotelli-investointia. Sen rahoituskuvioissa Finnvera oli myös mukana.

– Investoinnilla ja sadoilla uusilla työpaikoilla on iso alueellinen merkitys. Toivottavasti Holiday Club Saimaa ja Imatran kylpylä onnistuvat myös yhteistyössä, jotta Saimaan ranta-alueen kehittämisestä syntyy vetovoimainen kokonaisuus.

MÄKELÄ-KANDELININ mukaan Finnvera on yrittänyt vastata taantuman aiheuttamiin paineisiin.

– Yritysten vakuudet ovat olleet nykyisessä taloustilanteessa riittämättömiä, ja tässä kohtaa me olemme olleet vahvasti mukana jakamassa taakka ja riskiä pankkien kanssa.

Kaakkois-Suomeen käytetystä rahoituksesta noin 21 miljoonaa euroa oli suhdannelainoja ja -takauksia, 32 miljoonaa euroa vientitakuita ja -takauksia sekä vajaat 40 miljoonaa euroa tavallisia lainoja ja takauksia.

– Lappeenrannan aluetoimisto myönsi suhdannelainoja ja -takauksia toiseksi eniten koko maassa. Valtaosa käytettiin Kouvolan seudulla, jossa tehtiin muutamia suuria vientikauppoja, Mäkelä-Kandelin sanoo.

Finnvera on varannut myös tälle vuodelle ylimääräistä rahoitusresurssia.

– Rahoituksella on kysyntää edelleen, koska yritysten puskurit on käytetty ja ne tarvitsevat nyt erityisesti käyttöpääomaa.

Rahoitus päätoimialoittain

Lappeenrannan aluetoimiston myöntämät lainat, takaukset ja vientitakuut päätoimialoille (1 000 euroa):

Maatalouselinkeinot 586

Teollisuus 55 978

Matkailu 7 640

Liike-elämän palvelut (myös kiinteistöyhtiöt) 22 322

Kauppa- ja kuluttajapalvelut 5 848

Kaikki yhteensä 92 374

Kirjoittaja:
Jyrki Nuottimäki