Kuukausi: tammikuu 2010
-
Rillumarei muutti yksiöstä suureen saliin
LIISA KUKKOLATeatteri Yrjö Juhani Renvall: Päivänsäde, minä ja menninkäinen. Ohjaus: Anne Niilola. Lavastus: Anne Niilola,…
-
Särkisalmella toivotaan kylälle kiskobussipysäkkiä
Parikkalan ja Savonlinnan välisen kiskobussin suosio on hivenen laskussa. VR ei ole innostunut uusista pysäkeistä.
-
Hylky askarruttaa löytäjiä edelleen
ILPO LESKINEN LAPPEENRANTA. Karhusaaren hylyn selvittämättömät salaisuudet pitävät löytäjiä yhä otteessaan. Järviarkeologian harrastaja Pentti Kokki…
-
Karhusaaren hylky lienee 1800-luvulta
Aluksesta otettiin kymmenen puunäytettä, joista kolmesta pystyttiin tekemään ajoitus. Tehdyt ajoitukset sulkevat jo pois mahdollisuuden,…
-
Vankila voi tarjota arkkitehdin piirtämän asunnon
Työ, puskaradio ja äkillinen majapaikan tarve tuovat vankilan vuokralaiseksi. Raja-asema valaisee öisen Konnunsuon.
-
Konnunsuo pääsi pakkaskisassa jälleen mitaleille
Konnunsuo oli lauantaiyönä maan toiseksi tai kolmanneksi kylmin paikka. Pakkanen kiristyi 31 asteeseen, kun viime…
-
Koskirannat ja Jokila maalaavat SaiPassa ensi kaudella
Jarmo Jokila ja Jarno Koskiranta jatkavat SaiPassa kaksi kautta. Tero Koskiranta teki vuoden jatkosopimuksen
-
Metalli messuaa sanomaa ja tunnetta
Lappeenrannan seura-kunnat järjestävät metallimusiikilla ryydi-tetyn jumalanpalveluksen taidekoulu Estradissa. Solisteina ovat Sonja Nurmela ja Heikki Pöyhiä
-
Lappeenranta nostaa osuuttaan Rauhan monitoimihallissa
Holiday Club Resorts Oy päättää kylpylähotellin investoinnista lähiviikkoina
-
Armilassa jonotettiin perjantaina pitkään lääkärin vastaanotolle
Armilassa hoidettiin perjantaina iltapäivällä ensimmäisen kerran viiden eri terveysaseman päivystyspotilaat. Lauritsalan, Sammonlahden, Joutsenon ja Taipalsaaren…