Jääsadun taika loihditaan käsin

Kolmen kuukauden valmistautuminen poiki Lappeen Luistelijoille onnistuneen kevätnäytöksen.

Anssi Silvennoinen

LAPPEENRANTA. Vanhan keijuneidon jäätaiturointi kaveriensa kanssa lumoaa pikkuväen.

– Luistelu oli parasta, ja tarina, 5-vuotiaat Helmi ja Aada sekä 7-vuotias Lauri arvioivat Lappeen Luistelijoiden kevätnäytöksen jälkeen.

Jääsatu Keijukaiskumpu viihdytti Kisapuiston jäähalliin saapuneita lapsia ja vanhempia palmusunnuntaina.

– Tämä oli selvästi erityyppinen kuin Leijonakuningas vuosi sitten. Silloin tarina nousi enemmän esiin ja nyt puolestaan luistelijat taitoineen. Lauantaisen jälkeen oli hieno nähdä, miten paljon uusia lauralepistöjä täällä on tulossa, lasten kanssa näytökseen tullut Kaarina Hyyrynen sanoi.

OMAN SEURAN kevätnäytös on taitoluistelijoiden kauden suuri huipennus. Valmistelut tehdään huolella.

Näytöksen aattoiltana jäähalli muuntuu taikametsäksi kymmenien äitien, isien ja seuran kokeneempien luistelijoiden aherruksella.

Seuran omia spottivaloja kiinnitetään omille paikoilleen kattoon samaan aikaan, kun metritolkulla maalarinteippiä syövä iso valkoinen paperirulla peittää laitamainokset alleen.

Kirkkaalla jäällä lavasteiden keskellä sinkoilee seuran puheenjohtaja Marjukka Piiparinen, jonka kädessä keikkuu jättiläismäinen ruusu. Kotvan kuluttua Piiparinen raahaa nelimetristä linnantornia kaukalossa kulmasta toiseen.

– Kenraalipäivässä on aivan oma tunnelmansa. Näin ilta-aikaan lapset ovat vähän väsyneitä, mutta jäälle päästyään keskittyminen löytyy taas, seitsemättä kertaa näytöksen valmisteluissa oleva Piiparinen vakuuttaa.

Lavasteet kärrätään hallille paikallisen vanhan navetan uumenista. Kotieläinten entinen majapaikka on muuntunut rekvisiitan aarreaitaksi.

– Siellä on vaikka mitä. Lavasteita löytyy kaikkeen mahdolliseen. Poimimme sieltä seasta mitä kulloinkin tarvitaan ja joka vuosi vähän muunnellaan, kertoo päävalmentaja Jacek Zylski, joka on rakentanut näytöksen ohjelmaa vaimonsa Dorota Zylskan apuna.

NÄYTÖKSEN varsinaiset tähdet odottavat malttamattomina kenraaliharjoituksen alkua. Jäähallin käytävillä kaikuu lasten innostunut puheensorina. Kulman takaa vilahtaa huopainen tötteröhattu.

– Vaikka valmistautuminen näyttää välillä kaoottiselta, kaikki saatiin tälläkin kertaa tehtyä, mikä pitikin, Zylski kertoo viimeisten harjoitusten jälkeen.

– Teema päätettiin joulun tienoilla ja tammikuussa oli ensimmäiset treenit. Meillä oli nyt normaalia vähemmän aikaa valmisteluun, sillä kilpailukauden viimeiset koitokset käytiin vasta reilu viikko sitten.

KEIJUKAISKUMPU on iso näytelmä. Jäällä kiitää, hyppii ja pyörii satakunta luistelijaa.

Rooleissa on niin pieniä Jäänallen luistelukoululaisia kuin Suomen juniorien parhaimmistoon kuuluvia kilpaluistelijoitakin.

– Osa heistä harjoittelee kahdesti viikossa, osa kahdesti päivässä, Jacek Zylski kertoo.

Värikäs show pitää sisällään noin 30 erillistä ohjelmanumeroa.

– Meillä on sen verran paljon kokemusta, että organisointi toimii, Dorota Zylska vakuuttaa.

– Kyllä se oman aikansa silti aina vie. Ensin pitää löytää tarina sekä siihen sopiva musiikki ja puvusto. Roolien jako on sitten ihan oma sotansa, Jacek Zylski lisää.

Kevätnäytös tarjoaa luistelijoille hyvän tilaisuuden harjoitella esiintymistaitoja.

– Yritämme silti pitää vaatimustasoa yllä myös tekniikkapuolella. Se menee aika fifty-fifty. Kilpailuohjelmistoa on näytöksen sisällä.

KISAPUISTON pääkatsomo täyttyy ja jäähalli pimenee. Ruisrääkkä kutsuu keijukaiskuninkaan juhliin koko joukon erikoisia vieraita.

Pojilleen vaimoja etsinyt norjalainen peikkoukko ihastuukin itse ja suuri seurue pääsee tanssahtelemaan kihlajaisia.

Onnellisen lopun jälkeen yleisö palkitsee värikkään näytöksen raikuvilla aplodeilla. Seuran uurastajat kukitetaan jäällä, minkä jälkeen Jacek Zylski kiiruhtaa autolleen reippaan kevätsateen läpi.

– Kevätnäytös on seuralle monella tapaa merkityksellinen. Tämä kokoaa meidät kaikki yhteen. Koreografiat, lavasteet ja ohjelmat suunnitellaan ja tehdään yhdessä. Varainhankintaakin tämä tietysti on.

– Samalla pystymme osoittamaan kaupunkilaisille että hei, täällä on tällainenkin seura, jonne voi viedä lapsen harrastamaan ja oppimaan uusia taitoja, Jacek Zylski sanoo.

KUVATEKSTI

Vesa Laitinen

Senni Kaljunen oli yksi kuudesta keijuneidosta, jotka esittelivät taitojaan norjalaisille peikoille Lappeen Luistelijoiden jääsadussa sunnuntaina.

Miia Kokko oli mukana rakentamassa jääsadun lavasteita päivää ennen esitystä.

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen