Valtuutetut yltyivät pitkiin puheisiin suorassa lähetyksessä

Lastensuojelutyöhön vaadittiin kuorossa ennakoivaa otetta.

Johanna Sjöholm

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan kaupunginvaltuutetut pitivät monta pitkää puheenvuoroa maanantaina.

Kokous näytettiin ensimmäistä kertaa suorana lähetyksenä kaupungin internetsivujen kautta.

Puhutuimmaksi aiheeksi nousi seudullinen lastensuojelusuunnitelma, jonka valtuusto hyväksyi vuosille 2010-2013.

Lisääntyneet lastensuojeluilmoitukset ja huostaanotot huolettivat monta valtuutettua. Ennaltaehkäisevän työn lisäämistä vaadittiin kuorossa.

– Terveydenhoito on halvempaa kuin sairaanhoito, Matti Mölsä (kd.) tiivisti.

IRMELI Henttonen (kesk.) toivoi, että lastensuojelutyö saisi erityisen aseman kaupungissa sekä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä.

– Tässä asiassa suhdanteet menevät käänteisessä järjestyksessä. Taloudellisesti huonoina vuosina rahaa tarvitaan enemmän, parempina vuosina kenties vähemmän.

Teppo Puhakaisen (myö) mielestä lapset ja nuoret pitäisi ottaa huomioon kaikissa päätöksissä, kuten kaavoituksessa ja liikennesuunnittelussa.

Tuula Partanen (kesk.) puolestaan toivoi, ettei lastensuojelusuunnitelma jää paperinmakuiseksi asiakirjaksi, joka ei vaikuta käytäntöön mitenkään.

VIHREIDEN Paula Kuikka-Kiljunen ehdotti, että neuvolat voisivat järjestää tuleville äidille ja isille vanhemmuuskouluja autokoulujen tyyliin.

Markku Papinniemi (kok.) puolestaan painotti opintojenohjauksen tärkeyttä osana lastensuojelua.

– Koulut ovat avainasemassa siinä, että ihmiset saavat kunnon eväät elämään. Oppilaanohjaus on tärkeää siksi, että sen avulla ihmiset menevät helpommin sellaisiin töihin, joista he pitävät. Työssä viihtyminen vaikuttaa sitten osaltaan myös kotona.

KUVATEKSTI

Seppo Rautiovaara

Sosiaalidemokraattien Anneli Kiljunen ja Eeva Arvela keskustelivat ennen kokouksen alkua.

Kirjoittaja:
Johanna Sjöholm