Kaupunki joutuu purkamaan Kimpisenkadun autiotalon

KHO:n päätöksen mukaan puutalo piti purkaa vappuaattoon mennessä. Omistaja ei taloa kuitenkaan purkanut.

Heikki Sairanen

LAPPEENRANTA. Kimpisenkadun puutalo seisoo paikallaan vielä jonkin aikaa. Korkeimman hallinto-oikeuden viime lokakuussa antaman päätöksen mukaan asuinrakennus ja autotalli piti purkaa huhtikuun loppuun mennessä. Niin ei kuitenkaan tapahtunut.

– Kun omistaja ei sitä pura, kaupunki joutuu sen sitten purkamaan tai purattamaan omistajan kustannuksella, sanoo Lappeenrannan kaupungin rakennustarkastaja Mika Sairanen.

Sairanen ei vielä eilen perjantaina osannut sanoa, millä aikataululla rakennukset puretaan.

– Keskustelen ensin lakimiehen kanssa siitä, vaatiiko purkuhanke vielä jonkin muun päätöksen, vai voimmeko panna hankkeen käytäntöön korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan.

LAPPEENRANNAN kaupungin rakennustarkastaja Mika Sairanen arvioi, että he kilpailuttavat purku-urakan. Kyseessä on hänen mukaansa sen verran iso urakka.

– Kilpailutus vie oman aikansa.

Kun rakennukset on purettu, alue jäänee pysäköintialueeksi. Seitsemän vuotta sitten kaupunki muutti tontin asemakaavaa, koska talon katsottiin jo tuolloin olevan vaarallisessa kunnossa. Alue kaavoitettiin pysäköintialueeksi.

Vuonna 2006 ympäristö- ja rakennuslautakunta hyväksyi talon purkua koskevan teettämisuhan. Kiinteistönomistaja Terttu Hämäläinen valitti Kouvolan hallinto-oikeuteen. Kun hallinto-oikeus hylkäsi valituksen, omistaja valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Viisi vuotta sitten niin sanotun Mattssonin talon purkua vauhditti 20 000 euron uhkasakko. Sakkoa ei tarvinnut kuitenkaan antaa. Lappeenrannan Koulukatu 25:ssä sijaitsevan Mattssonin talon tilalle nousi asuinliikerakennus.

Mika Strandén

Kimpisenkadun rapistunut asuinrakennus ja autotalli piti purkaa vappuaattoon mennessä. Nyt kaupunki ottaa ohjat käsiinsä ja purkaa tai purattaa sen omistajan kustannuksella.

Kimpisenkadun

puutalo

Rakennusmestari Petter Roiha sai maistraatilta luvan vuonna 1889 rakentaa ”asuinrakennuksen hirsistä asfalttihuopakaton alle, johon tulisi kuusi kamaria, etehinen ja keittiö sekä kaksi liiteriä ja hyyskät” Ainonkadun rinteen harjalle.

Ensimmäinen purkumääräys vuonna 1976.

Viimeiset asukkaat muuttivat talosta vuonna 1983.

Kirjoittaja:
Heikki Sairanen