Categories
Artikkelit

Vladimir Putinin kalansaalis Saimaalla ei päätynyt illallispöytään

Taipalsaaren Kolhonlahti on hyvä haukipaikka, mutta Venäjän pääministerille Vladimir Putinille se tarjosi vain säynävän, jonka Putinin kalaseurue päästi takaisin Saimaaseen kasvamaan. Kalan seurue sai virvelillä rannalta.

Heikki Sairanen

TAIPALSAARI. Venäjän ja Suomen pääministereiden Vladimir Putinin ja Matti Vanhasen kalansaalis torstaina Taipalsaarella jäi laihanlaiseksi.

Karhupirttien isännän Matti Karhun mukaan Kolhonlahti on kyllä hyvä haukipaikka, mutta pääministereille ahti antoi vain säynävän. Painoa sillä oli noin puolitoista kiloa.

Putin ei kalaa saanut, ei myöskään Vanhanen, vaan joku muu kalaseurueeseen kuulunut jäsen.

Ellei kala ole käynyt uuteen pyydykseen, se lienee yhä Saimaassa.

Putin ja Vanhanen virvelöivät laiturilla. Venekin oli valmiina lähtemään Kiviselälle, mutta sitä ei tarvittu.

KARHUPIRTTIEN isäntä Matti Karhu huokaisee helpotuksesta.

On lauantai, ja vaikka Venäjän ja Suomen pääministereiden vierailusta Karhupirteillä on jo pari päivää, ei Karhu tahdo oikein vieläkään ymmärtää, missä hän oli mukana.

– Ehkäpä tästä alkaa kuitenkin pikkuhiljaa palautua.

Viime vuonna Karhupirteillä vierailivat muun muassa Anatoli Tsubais ja Jegor Gaidar. He tulivat Helsingistä helikopterilla ja viipyivät Taipalsaarella muutaman päivän. Paikka on venäläisten suosiossa, sillä myös erään suuren venäläisen pankin pääjohtaja, kenraaleja ja kuvernöörejä on vieraillut Karhupirteillä.

– Helposti ajatellaan, että täällä vierailee vain venäläisiä, mutta 90 prosenttia liikevaihdosta tulee kuitenkin suomalaisilta yrityksiltä, Matti Karhu sanoo.

Nimiä Karhu ei kerro, ei tietenkään, sillä Karhupirteillä kyläilevät haluavat olla omissa oloissaan. Siksi Karhu ei pidä edes vieraskirjaa.

Sen verran Karhupirttien isäntä kuitenkin raottaa, että odottaa myös tänä kesänä muun muassa eräitä formulakuskeja, ja…

MATTI KARHU myöntää olevansa ylpeä terveellä tavalla. Kaikki onnistui hyvin. Heidän piti varautua kaikkeen mahdolliseen. Ensimmäisen kerran Karhu sai kuulla pääministereiden tapaamisesta Taipalsaarella kaksi kuukautta sitten.

– Tapahtuman valmistelussa oli mukava nähdä, miten kaikki meillä sitoutuivat tapahtumaan, Karhu kiittää henkilökuntaansa.

– Mikään ei olisi voinut mennä paremmin.

Karhun mukaan myös Putin näytti tyytyväiseltä, ja kutsui illan isännän kylään Venäjälle.

– Tiedä vaikka joskus pelmahtaisi kutsu datsalle, Karhu naurahtaa.

KALASTUKSEN ja saunomisen jälkeen seurueen ohjelmassa oli ruokailu.

Keittiömestarina toimi Petri Siitonen, joka valmisti muun muassa puuhiilillä grillattua poron ulkofilettä ja viljaporsaankylkeä.

Yksi Putinin seurueen jäsenistä tarkkaili koko ajan Siitosen vieressä tämän ruoanlaittoa. Hän myös koemaistoi annokset etukäteen.

– Ajattelin, että sellaista voi tapahtua vain elokuvissa.

KUVATEKSTI

Vesa Laitinen

Karhupirttien isäntä Matti Karhu astelee laiturilla ja katsoo, että kaikki on kunnossa. Seuraavat vieraat ovat jo tulossa. Putin ja Vanhanen kalastivat torstai-iltana samalla laiturilla.

V.I.P. Menu

Avotulella loimutettua kirjolohifilettä, marinoitua kevätparsaa, raputartarkastiketta, perunalepuskaa ja kirnuvoita, kurkku-fenkolisorbet.

Puuhiilillä grillattua poron ulkofilettä ja viljaporsaankylkeä, royal kastiketta, puikulaperunasoseella täytetty uuniperuna, siirappisia juureskuutioita, raparperi-tuorejuustovanukasta, lakkakastiketta.

Buffetpöytä:

silliä ja näkkäriä soosissa, ruohosipuliöljyssä marinoitua hiillosmuikkufilettä, kylmäsavustettua Saimaan haukifilettä ja tartarkastiketta, Karhupirtin kananpoikaterriiniä, varhaisperunoita, värikästä tuoresalaattia ja talon salaatinkastiketta, mehevää kaali-savujuustosalaattia, bataattisalaattia, keväistä Saimaan kuha-tuoreparsakeittoa, maalaislimppua, ohrarieskaa, perunalepuskoita.

Kahvi ja makea piirakka.

Kirjoittaja:
Heikki Sairanen