Monitoimihallin sijoituskiistassa ei löydy yksimielisyyttä

Lappeenrannan kaupunginhallitus kallistui niukasti Skinnarilan sijoitusvaihtoehdon kannalle. Tarvittavan rahoituksen löytyminen on vastustajien suurin huolenaihe.

LAPPEENRANTA. Länsialueen uuden kuntoilu- ja monitoimihallin sijoitus jakaa voimakkaasti kaupungin päättäjien mielipiteet.

Kaupunginhallitus päätyi maanantain kokouksessaan suosittamaan hallin rakentamista Skinnarilaan kustannusten edullisuuden ja rakentamisen nopean etenemisen takia.

Äänestystulos oli kuitenkin tiukka 7-6. Vihreiden Hanna Holopainen äänesti tyhjää. Jos äänestys olisi päättynyt tasatilanteeseen, puheenjohtaja Ari Torniaisen (kesk.) ääni olisi ratkaissut kaupunginhallituksen kannan.

Kaupunginhallitus ja lautakunnat ovat soutaneet ja huovanneet kahden vaihtoehtoisen sijoituspaikan välillä jo pitkään. Tekninen lautakunta ja kasvatus- ja opetuslautakunta hylkäsivät Skinnarilaa kannattavan esityksen äänin 15-0 ja 9-4. Kaupunginjohtaja Seppo Miettinen oli Skinnarilan kannalla, mutta esitti hallin rakentamista Sammonlahteen lautakuntien lausuntojen takia.

Lopullisen päätöksen hallin sijoituspaikasta tekee kaupunginvaltuusto.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Torniainen vastustaa hallin rakentamista Skinnarilaan.

– Tiedän kaupungin rahatilanteen realiteetit. Minusta meillä on tärkeämpiäkin investointeja tehtävänä tulevina vuosina kuin uuden uimahallin rakentaminen. Siihen tarvittavilla rahoilla voitaisiin korjata vaikkapa kouluja, Torniainen sanoo.

Monitoimihallin rakentaminen Skinnarilaan yhteistyössä Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa olisi Sammonlahtea huomattavasti halvempi vaihtoehto.

Rahaa rakentamiseen olisi kuitenkin löydyttävä heti. Jos halli rakennettaisiin Sammonlahteen, rakennustyöt ja samalla rahantarve siirtyisivät eteenpäin, vähintään vuoteen 2016.

Myö-ryhmän Erkki Räsäsen mielestä tärkeintä olisi saada halli käyttöön mahdollisimman pian.

– Tässä tehdään sentään kansanterveystyötä. Monitoimihallin ylläpitokulut eli noin 200 000-250 000 euroa vuodessa ovat minusta hyvin pieni hinta siitä hyvinvoinnista, minkä halli tuo tullessaan.

Räsäsen mielestä adressin Sammonlahteen sijoitettavan hallin puolesta keränneet Sammonlahden asukkaat takertuvat liiaksi sijoituspaikan läheisyyteen.

– Tähän koko asiaan suhtaudutaan aivan liian tunnepitoisesti. Sammonlahden ja Skinnarilan välillä on vain yksi mäennyppylä, mutta ihmiset käyttäytyvät kuin siellä mäen päällä olisi passintarkistuspiste, Räsänen sanoo.

Kaupunginjohtaja Miettisen mielestä koko projektia tulisi nyt siirtää eteenpäin.

– Sammonlahden sijoitusvaihtoehto ei mielestäni ole mahdollinen, mutta Skinnarilan sijoitusvaihtoehto on myös hankala, hän pohtii.

– Uskon asukkaiden kuitenkin hyväksyvän hallin sijoituspaikan, oli kaupunginvaltuuston lopullinen päätös mikä hyvänsä.

Minusta meillä on tärkeämpiäkin investointeja tehtävänä tulevina vuosina kuin uuden uimahallin rakentaminen.

Ari Torniainen

Näin kaupunginhallitus äänesti

Sammonlahti, 6 ääntä: Juha Turkia (kd.), Risto Kakkola (sd.), Harri Iljin (sd.), Anja Helvasto (sd.), Eeva Arvela (sd.) ja Ari Torniainen (kesk.).

Skinnarila, 7 ääntä: Erkki Räsänen (myö), Ilpo Hakula (kok.), Markus Iitiä (kok.), Pentti Belinskij (kok.), Tapio Arola (kesk.), Tuula Partanen (kesk.) ja Tuula Lindh (kok.).

Hanna Holopainen (vihr.) äänesti tyhjää.

Kirjoittaja:
Sanna Jokila