Viranomaisille eri näkemys Moskuun risteyksen vaarallisuudesta

Poliisi pitää risteystä normaalina. Ambulanssin kuljettajilla hankalia tilanteita.

Anssi Kemppinen

PARIKKALA. Viranomaiset näkevät eri tavalla Moskuunniemen liittymän vaarallisuuden.

Rikosylikonstaapeli Pertti Räty paikallispoliisista pitää risteystä normaalina.

– Kyllä siinä näkee hyvin molempiin suuntiin, kun pysähtyy kunnolla katsomaan.

Räty sanoo, ettei hän halua ottaa kantaa siihen, onko risteys vaarallinen vai ei.

– Se on vilkas ja uusi risteys. Kyllä vanhassakin risteyksessä sattui onnettomuuksia.

RISTEYKSEN parannukset ovat Rädyn mukaan Tielaitoksen asia.

– STOP-merkki on jo voimallinen varoitus, sanoo Räty, kun kysyn parannusehdotuksia.

Rädyn mukaan myös nopeusrajoituksen alentaminen olisi yksi turvallisuutta parantava asia.

PARIKKALAN ensihoitopalvelu ja Parikkalan VPK jättivät keskiviikkona kunnanvaltuustolle kannanoton Moskuun risteyksen parantamiseksi.

Ambulanssit ovat muun muassa jo muutamia kertoja joutuneet risteyksessä läheltä piti -tilanteisiin. Kuljettajien mukaan Särkisalmesta Parikkalaan kääntyvien autojen takaa on hankala nähdä suoraan jatkavaa liikennettä.

Palokunta taas on käynyt risteyksessä jo 3 – 4 kertaa onnettomuuksien takia.

Ensihoitopalvelu ja VPK toivovat Kuutostielle nopeuden alentamista ja risteykseen näkyvyyden parantamista.

Myös Parikkalan kokoomus, kristilliset ja demarit jättivät aloitteet risteysalueen turvallisuuden parantamiseksi.

MOSKUUN Kuutostien liittymää käyttävät nyt monet autoilijat, koska Simpelejärven rannassa kulkeva tie avattiin viime vuonna liikenteelle.

Tie on Parikkalan uusi pohjoinen sisääntulotie, josta pääsee suoraan Parikkalan keskustaan.

Kirjoittaja:
Anssi Kemppinen