Karjalan Lomahovin kulisseissa kuhisee

Venäläisten Lomahovi-työmaa ajoi suomalaisyhtiön konkurssiin. Rahaa valui Kyproksen veroparatiisiin.

Outi Salovaara

PARIKKALA. Karjalan Lomahovin yllä, Argusjärven rannalla, leijuu keskellä kesäpäivää syvä rauha. Kesäkuun alussa muutaman kuukauden tauon jälkeen avatun Lomahovin hotellissa tai ravintolassa ei näy yhtään vierasta virolaisen bussiryhmän juuri lähdettyä.

Vastaanotossa ja kauniissa typötyhjässä kartanoravintolassa on puolenkymmentä työntekijää.

Raukean idyllin kulisseissa kuitenkin kuhisee. Karjalan Lomahovin vuonna 2007 ostaneen venäläisomisteisen Argusjärven Hovi Oy:n taival Lomahovin elvyttämiseksi on ollut kuoppainen.

Kuopiolainen ESS Rakennus ja Palvelu -yhtiö teki 2008 yli 2,4 miljoonan euron urakkasopimuksen Argusjärven Hovin kanssa. ESS:n piti rakentaa kymmenen huvilaa Lomahovin rantaan. Neljän huvilan rakentaminen alkoi kesällä 2008.

ESS kuitenkin keskeytti työmaan ensimmäisen kerran jo joulukuussa 2008 Argusjärven Hovin jätettyä urakkamaksuja maksamatta.

Toukokuussa 2009 ESS joutui antamaan Argusjärven Hoville lainaa yhteensä 195 000 euroa toimitusjohtaja Ivan Tshernovin vaatimuksesta. Tshernov asetti lainan antamisen ehdoksi sille, että Argusjärven Hovi maksaa ESS:lle sen urakkasaatavia.

ESS maksoi osan lainasta Tshernovin omalle tilille ja osan Kyproksen veroparatiisiin Borlas-yhtiön tilille. Borlasin pääjohtaja Aleksei Ananin on Argusjärven Hovin omistaja.

Tshernovin mukaan Borlasilla on Kyproksella tytäryhtiö, jolle Argusjärven Hovi maksoi ESS:ltä saaduilla rahoilla velkansa.

— Se on ihan normaali ja rehellinen yhtiö, ei siinä ole mitään erikoista, Tshernov sanoo.

Tshernovin piti maksaa ESS:n laina takaisin kokonaisuudessaan heinäkuussa 2009. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Samalla urakkamaksutkin jumittivat, ja pian ESS ei enää pystynyt maksamaan omia verojaan ja eläkemaksujaan.

Tilanne huipentui viime lokakuussa, kun eläkevakuutusyhtiö Etera haki ESS:n konkurssiin.

ESS käy nyt Kuopiossa oikeutta Argusjärven Hovin kanssa urakkasopimuksen purusta.

Viime talvena ESS:n antamaa ja maksamatta jäänyttä lainaa puitiin Lappeenrannan käräjäoikeudessa, joka yksiselitteisesti totesi Argusjärven Hovin olevan ESS:lle velkaa 195 000 euroa. Tshernov taas väittää ESS:n olevan se, joka luisti sopimuksista.

Pitkän linjan yrittäjä, ESS:n toimitusjohtaja Esko Turunen on pettynyt Suomen viranomaisiin: rehellinen ja täysin ilman pankkivelkaa elänyt suomalaisyhtiö haettiin konkurssiin pelisäännöistä piittaamattoman venäläisyrittäjän kuprujen vuoksi.

Turunen aikoo jatkaa rakennusalalla, mutta uutta yhtiötä hän ei rekisteröi Suomeen.

— Kun kerran rahat menevät ryssän persiiseen, sanoo Turunen tuohtuneena.

Karjalan Lomahovi

Päärakennus rakennettu 1905 Sepänmäen vanhalle maanviljelystilalle.

Hovioikeudenneuvos O. Wilskman rakensi kartanon eläkepäivikseen.

Parikkalan kunta osti tilan 1919 maamieskouluksi.

1959 Lomayhtymä osti 13,5 hehtaaria tilasta, loput myytiin yksityiselle.

Lomayhtymä järjesti Lomahovissa leirejä ja muuta lomatoimintaa vuodesta 1960.

Lomayhtymä myi Lomahovin 2003 Mankalan Perhekodit Oy:lle.

Mankalan Perhekodit myi Lomahovin venäläisomisteiselle Tahko Tours -yhtiölle 2007.

2007 Tahko Tours vaihtoi Argusjärven Hovi Oy:n kanssa Lomahovin maat Tahkovuoressa sijaitsevaan tonttiin.

Kirjoittaja:
Outi Salovaara