Keskieurooppalaiset löysivät Lappeenrannan

Uudet lentoyhteydet tuovat alueelle aiempaa enemmän matkailijoita Keski-Euroopasta.

Iiro-Matti Nieminen

LAPPEENRANTA. Tänä kesänä Lappeenrannan kaduilla voi kuulla suomen- ja venäjänkielisen puheensorinan seassa aiempaa enemmän esimerkiksi saksaa.

Uusia matkailijoita houkuttelevat seudulle etenkin Lappeenrannan lentokentän parantuneet lentoyhteydet. Ryanair lentää Lappeenrantaan suoraan Saksan Weezestä, ja myös AirBalticin Riian-lennot tuovat alueelle matkaajia Keski-Euroopasta.

Lappeenrannan matkailupalvelujen palvelupäällikkö Armi Sallinen vahvistaa, että keskieurooppalaisia kävijöitä on tänä kesänä näkynyt selvästi aiempia vuosia enemmän.

Sallinen muistuttaa, että Keski-Euroopasta saapuvien turistien määrä kasvaa perinteisesti kesän loppua kohden, sillä paikallinen lomakausi ajoittuu vasta elokuulle.

Matkailuyhtiö GoSaimaan toimitusjohtaja Hannu Lappalainen sanoo, että myös alueen matkailuyrittäjät ovat kertoneet keskieurooppalaisten määrän kasvaneen tänä vuonna. Muun muassa viisumivapaat Viipurin-risteilyt ovat kiinnostaneet kovasti eurooppalaismatkaajia.

Lappalaisen mukaan infopisteiden saksankieliset matkailuesitteet on suorastaan viety käsistä. Esitteet ehtivät aiemmin kesällä jopa loppua kesken, ja niitä piti äkkiä tilata lisää.

Suosiosta vihjaa myös se, että keskieurooppalaisten kävijöiden määrä GoSaimaan verkkosivuilla kasvoi rivakasti alkuvuoden aikana. Lisääntyneen suosion vuoksi yhtiö teetti keväällä sivuistaan uuden saksankielisen version.

GoSaimaan Lappalainen kertoo keskieurooppalaisten kaipaavan lomaltaan etenkin erilaisia luontoelämyksiä, kuten kalastus- ja polkupyöräretkiä.

Vaikuttaakin vahvasti siltä, että Etelä-Karjalasta etsitään juuri luonnon rauhaa, sillä Lappeenrannan hotelleissa suosio ei ole kovin paljon näkynyt.

Sokos Hotel Lappeen hotellinjohtaja Katja Pellinen kertoo, että yksittäisiä keskieurooppalaisia asiakkaita on nyt ollut enemmän kuin aiempina vuosina. Mitään ryntäystä ei Pellisen mukaan ole silti tapahtunut.

Myös Scandic Hotel Patriassa keskieurooppalaisia turisteja on tänä kesänä käynyt hieman viimevuotista tiuhempaan.

— Saksa on perinteisesti ollut meille tärkeä maa, ja nyt myös italialaisten määrä on kasvussa, hotellinjohtaja Tomi Saarelainen sanoo.

Cumulus Lappeenrannan asiakkaista vain noin kymmenesosa saapuu ulkomailta. Hotellinjohtaja Arja Pikkarainen uskoo ulkomaalaisten pienen osuuden johtuvan siitä, että hotelli on suurelta osin varattu jo etukäteen.

Kaikilla hotelleilla ulkomaisten kävijöiden osuus nousee korkeimmilleen juuri kesäkuukausien aikana.

Vaikka keskieurooppalaisten turistien määrä onkin kasvussa, eniten matkailijoita alueelle saapuu edelleen Venäjältä.

Kirjoittaja:
Iiro-Matti Nieminen