Kirkonmäellä kiiltää taas

Imatran ortodoksikirkko sai uudet kupolit ja ristit.

Matti Veijalainen

IMATRA. Sienimäen kirkonmäen maisema palautui normaalinäköönsä Imatralla perjantaina. Viime syksynä ortodoksikirkon paikoiltaan pois nostettujen vanhojen kupolien ja ristien tilalle nousivat uudet.

Kirkon vanhat maamerkit palvelivat Pyhän Nikolaoksen kirkon valmistumisesta vuodesta 1956 lähtien. Uusien, tuoreuttaan kiiltävien kullattujen kupolien valmistajan työn jälkeen tuotteet siunannut kirkkoherra Timo Tynkkynen on tyytyväinen. Hän uskoo kupolien kestävän ainakin yhtä kauan kuin alkuperäistenkin.

Samaan luottaa rakentaja Antero Flander. Rungot hän teki ruostumattomasta teräksestä. Kokemusta on: Flanderin näkyvimpiä töitä ovat muun muassa Helsingin Uspenskin katedraalin 13 kupolia. Vain viimeinen 14:s on muiden tekemä.

IMATRAN ortodoksikirkko on Timo Tynkkysen mukaan nyt komeassa kunnossa. Myös kirkon sisustukset uusittiin taannoin. Seuraavaksi seurakunta saa uudet kupolit ja ristit Lappeenrannan kirkkoonsa. Valmista tulee lokakuussa vietettäviin kirkon 225-vuotisjuhliin mennessä.

Tulevien vuosien suuri projekti on Lappeenrannan kirkon ulkomaalaus, joka on osoittautunut haasteelliseksi tehtäväksi. VTT:llä teetettyjen tutkimusten tuloksena ongelmien syy selvisi. Hyvin tiivis rappaus on tehnyt seinäpinnasta lasimaisen liukkaan.

ANTERO FLANDERIN mukaan kupolien rakentaminen on kone- sekä käsityötä. Montaa ammattimiestä ei ole.

Rautalampilainen Flander ryhtyi alan yrittäjäksi jäätyään eläkkeelle ilmavoimien mekaanikon työstä.

Kiinnostuksen kipinä kuperien peltien taivutteluun syttyi Flanderin saatua ilmavoimissa viime töikseen komennuksen vanhan Fokkerin restaurointiin.

– Sellaisessa koneessa niitä pintoja riittää, peltimestari kertoo.

Samansisältöistä tekemistä on ollut vanhojen autojen entisöinti. Herkkiä käsiä tarvitaan myös kirkkokupolien teossa.

Imatran kirkon kupolit Flander teki 0,6 millin kuparipellistä. Kultaukset teki kultaajamestari Harri Virtanen, jolle Uspenski on ollut yhteinen työmaa Flanderin kanssa.

ORTODOKSIKIRKKO on Imatran matkailunähtävyyksiä. Opastus kirkolle parantuu ja komistuu, sillä vanhoille kupoleille on jo keksitty uusiokäyttöä. Timo Tynkkysen mukaan ajatus on tehdä niistä uusia tienviittoja.

KUVATEKSTI

Matti Veijalainen

Sienimäen kirkon uudet kupolit ovat Antero Flanderin tuotteita. Samalta tekijältä tulevat syksyllä myös Lappeenrannan ortodoksikirkon kupolit.

1956

Pyhän Nikolaoksen kirkko valmistui 1956.

Kirjoittaja:
Matti Veijalainen