Etelä-Karjalan käräjäoikeus pysyy yhä kahden katon alla

Nykyisissä tiloissa käräjäoikeuksien yhdistäminen ei käytännössä onnistu. Oikeusministeriö pohtii ainakin ensi vuoteen, millaista rakennusta käräjäoikeus tarvitsee.

Otto Ponto

LAPPEENRANTA. Etelä-Karjalassa käräjäoikeutta käydään ahtaissa ja erikoisissa tiloissa.

Tilanpuute estää toiminnan tehostamista, vaikka siihen pyrittiin Lappeenrannan ja Imatran käräjäoikeuksien yhdistämisellä. Käytännössä käräjäoikeus toimii Imatralla kuten ennenkin.

-Tarkoitus oli, että Imatralle jäisivät vain haastemiehet ja että istunnot pidettäisiin yhden katon alla, kertoo käräjäoikeuden laamanni Ilkka Ryynänen.

Käräjäoikeudella on niin sanotussa Teletalossa Lappeenrannassa noin 1?700 neliötä toimitilaa. Rakuunamäen oikeustalossa neliöitä oli vielä 2 400.

Teletalossa käräjäoikeudelta puuttuu iso istuntosali, mutta Imatran työntekijöitä varten tarvittaisiin vielä neljäs kerros. Siellä on kuitenkin poliisin toimitiloja.

Rakuunamäeltä niin sanottuun Teletaloon muuttanut käräjäoikeus joutuu erikseen järjestelemään istuntoaikoja, koska saleja on yksi aiempaa vähemmän.

Teletalolla oikeudenkäynnin ongelmapaikkoja on myös istuntosalien muoto. Salien keskellä pylväät estävät näköaloja.

Pienimmässä istuntosalissa todistaja ja osapuolet eivät näe toisiaan. Toisessa salissa tuomarinpöydän takaa ei näe saliin tulevia.

Jos oikeusjutussa todistaja pelkää, pitää näköyhteys osapuolten ja todistajan välillä estää. Siihen pylväät eivät riitä, joten saleihin viritellään sermejä.

Käräjäoikeus lähti Rakuunamäeltä evakkoon sisäilmaan tulleiden myrkkyjen takia. Ilkka Ryynäsen mukaan oikeustalon ongelmista koitui niin paljon sairastumisia, että monille jäi kammo paikkaa kohtaan.

-Meille on ilmoitettu, että Rakuunamäen oikeustalo voitaisiin peruskorjata, mutta ei täällä olla halukkaita palaamaan sinne, sanoo Ryynänen.

Ryynäsen mukaan sopivin paikka käräjäoikeuden uudelle rakennukselle olisi kaupungintalon vieressä tontilla, johon kaupunki oli aiemmin aikeissa laajentaa.

-Toinen vaihtoehto olisi Teletalon perusteellinen remontti, toteaa Ryynänen.

Oikeusministeriössä Etelä-Karjalan käräjäoikeuden tukalat tilat tiedetään.

Ministeriö pohtiikin, millaisia tiloja moderni käräjäoikeus tarvitsee.

Selvitys valmistuu ensi vuoden alkupuolella.

Oikeushallinnon osastopäällikön Kari Kiesiläisen mukaan selvitys määrää toteutettavia uudistuksia.

Sen perusteella oikeusministeriö linjaa myös sitä, rakennetaanko Lappeenrantaan uusi oikeustalo, vai korjataanko jotakin vanhaa tilaa.

Kiesiläisen mukaan Joensuussa oikeuden tilat ovat Lappeenrantaa huonommat.

-Etelä-Karjalassa käräjäoikeus toimii jotakuinkin välttävissä tiloissa, Kari Kiesiläinen toteaa.

KUVATEKSTI

Mika Strandén

Etelä-Karjalan käräjäoikeuden laamanni Ilkka Ryynänen näkisi uuden oikeustalon mieluiten kaupungintalon naapurissa. Nykyiset tilat Teletalossa ovat ongelmalliset ja ahtaat.

Kirjoittaja:
Otto Ponto