Sari Pullinen
LAPPEENRANTA. Sakari Toiviaisen ei tarvitse ihmetellä, mistä hänen perheensä ja sukunsa on kotoisin. Tietoja ja muistoja on olemassa runsaasti jopa vuosisatojen takaa: sukututkimusta, äidin muisteloita, valokuvia. Hän pitää perheiden ja sukujen kertomuksien tallentamista hyvin tärkeänä, sillä niistä kasvaa kansanmuisti.
Uusin Toiviaisen suvun vaiheista kertova teos on romaanimuotoinen kertomus Selvittiihä myös sittekii, jonka on jatkosodan ajoista kirjoittanut Toiviaisen veli Veli-Pekka Toiviainen. Seuraavakin kirja on jo tekeillä.
Hiitolassa syntynyt karjalaispoika Sakari Toiviainen oli kymmenen vanha, kun Karjalasta lähdettiin viimeisen kerran evakkoon 1944.
Kuuntelin Elisenvaaran aseman pommitusta Hiitolassa puupalikkaa vuoleskellen, isovanhempiensa hoivissa ollut Toiviainen muistelee.
Evakkopaikkakuntia Toiviaisen perheelle kertyi kahdeksan. Noilta vuosilta on riemullisiakin muistoja. Kesällä 1944 Kokemäellä oli leikkikavereina Toiviaisen veljesten ikäisiä poikia paikallisesta kartanosta.
Sakari Toiviainen on koettanut välittää sukutietoa kolmelle pojalleen, mutta on törmännyt sukupolvien väliseen ongelmaan. Nyt, kun tietojen jakajia vielä olisi, jälkeläiset eivät välttämättä ole asioista kiinnostuneita.
Kuitenkin meillä on rankat selviämiskokemukset. Piti alkaa tyhjästä. Tässä ajassa taas eletään rahan, talouden ja fiilisten mukaan, Toiviainen kokee.
Fiilisten varaan ei saa elämää rakentaa. Siitä jää vain tyhjää käteen.
Evakoiden oli pakko selviytyä köyhyydestä. Toiviainen muistaa, kuinka Pomarkussa hänen perheellään ei ollut ruokaa. Veljensä kanssa Toiviainen pääsi seitsenvuotiaana leipomoon pakkaamaan rintamalle menevää leipää. Pojat saivat leipää palkakseen ja oppivat tekemään töitä.
Pohjanmaalla hän taittoi viiden kilometrin koulumatkaa viimassa pitkin meijeriauton renkaanjälkeä.
Siinä ei ollut mistään fiiliksestä kysymys. Siinä käytiin koulua.
Kovat sota-ajan kokemukset myös opettivat yhdessä tekemistä ja selviämistä sekä arvostamaan elämää ja tyytymään vähään. Monella paikkakunnalla asuminen opetti sopeutumista.
Kuitenkin myös kuolemanpelko ehti ujuttautua pienen pojan luihin ja ytimiin.
Evakkous on ollut myös rikkaus, olosuhteiden pakosta. Sota on kuitenkin pahin rangaistus, mikä kansakuntaa voi kohdata.
Toiviainen kehottaa nuorempia sukupolvia käymään rajan takaisessa Karjalassa, katsomaan huonosti hoidettuja peltoja ja vertaamaan, mitä meillä Suomessa on.
On oltava realisti.
KUVATEKSTI
Kai Skyttä
Sakari Toiviaisen kirjastosta löytyy runsain mitoin tietoa oman perheen ja suvun vaiheista myös sota-ajoilta.
Sukupolvelta toiselle -tapahtuma
Tänään torstaina 30. syyskuuta kello 1518 Lappeenrannan kaupungintalolla, valtuustosalissa kootaan talteen kotirintaman tarinoita ja valokuvia sotahistoriakeskus Kannaksen tarinatietokantaa varten.
Avoimessa yleisötilaisuudessa kuullaan asiantuntijaluentoja tarinoiden merkityksestä.
Oopperalaulaja, professori Taru Valjakka luennoi musiikista sukupolvien yhdistäjänä.
Opetusneuvos, Suomen isovanhempien yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Leinonen kertoo isovanhemmuuden tärkeydestä.
Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijoita skannaa ja tallentaa osallistujien tarinankeruuseen liittyviä kuvia.
Ilmoittautumista tarvitaan vain kahvitarjoilua varten, luentoja voi tulla kuuntelemaan vapaasti.