Valtatie 13:n korjaus toteutuu vaiheittain

Savitaipaleen Myttiönmäkeä viedään eteenpäin kiireellisimpänä kohteena. Naapuruusohjelman kautta tuskin saadaan rahoitusta.

Anne Kokkonen

VALTATIE 13:N korjaamisen halutaan alkavan Savitaipaleen Myttiönmäestä. Tienvarren kunnat, maakuntaliitot ja tienpidon ammattilaiset ovat yksimielisiä Lappeenranta-Ristiina-välin kipeimmin korjausta kaipaavasta osuudesta.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus käynnistää vastavalmistuneen toimenpidesuunnitelman pohjalta Myttiönmäkeä koskevan tiesuunnitelman laatimisen. Koko noin 78 kilometrin mittainen tieosuus yritetään saada mukaan tulevaa hallituskautta varten valmisteltavaan liikennepoliittiseen selontekoesitykseen.

Toimenpidesuunnitelmassa hankkeet on jaettu kolmeen 20-36 miljoonan euron hankepakettiin. Koko tieosuuden kunnostamisen arvioidaan maksavan 67 miljoonaa euroa.

TIEJOHTAJA Antti Rinta-Porkkusen mukaan tiesuunnitelma kannattaa tehdä useammalle eri kokoiselle hankkeelle. Jos rahat eivät riitä Myttiönmäkeen tai Ristiinan 14 miljoonaa euroa maksavan ohikulkutien rakentamiseen, voidaan ehkä rakentaa kevyen liikenteen väylä Kuukanniemen ja Lappeenrannan välille 1,4 miljoonalla eurolla tai toteuttaa Punkan kohdan tiejärjestelyt Suomenniemellä 0,8 miljoonalla eurolla.

– Naapuruusohjelman kautta ei rahoitusta voida tällä hetkellä järjestää. Ohjeet ovat tiukentuneet eikä kohteita voida toteuttaa kaukana rajasta, Rinta-Porkkunen toteaa.

ALUEEN kuntien ja tienkäyttäjien aktiivisuus on jo saanut aikaan parannuksia. Talvihoitoa on tehostettu, Savitaipaleen kunta on rakentanut tien varteen meluvalleja ja kuorma-autoilijat kampanjoivat hands free-laitteiston puolesta.

KUVATEKSTI

Anne Kokkonen

Savitaipaleen pahamaineisen Myttiönmäen oikaiseminen ja ohituskaistojen rakentaminen maksaa arviolta 5,7 miljoonaa euroa.

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen