Kuutostien ensimmäinen osuus on viimeistelyä vaille valmis

Nelikaistainen tieosuus aukeaa kokonaisuudessaan lokakuun loppuun mennessä. Viimeistelytyöt jatkuvat alueella syksyn ajan. Rekkakuskit ovat moittineet parin eritasoliittymän kaiteita.

Hanna Kuusisto

Kuutostien perusparannuksen ensimmäinen vaihe on loppusuoralla. Ensimmäinen osuus uutta nelikaistaista Kuutostietä Lappeenrannan Kärjen kylästä Muukkoon aukeaa lokakuun loppuun mennessä kokonaan liikenteelle.

Syksyn aikana ykkösvaiheen alueella tehdään vielä viimeistelytöitä, kuten viher-, kaide- ja kiveystöitä sekä ajoratamaalauksia. Lisäksi valaistusta asennetaan kevyen liikenteen väylillä ja siltakohteissa. Myös kahta eritasoliittymää on tarkoitus tarkastella lähemmin.

Kuutostien Lappeenranta—Imatra-hankkeen projektipäällikkö Timo Kyntäjä kertoo, että raskaan liikenteen kuljettajilta on tullut palautetta parista eritasoliittymästä. Kuljettajien palaute koskee sitä, ovatko ramppien kaiteet liian lähellä ajorataa.

— Heidän mielestään kaiteet ovat lähellä, kun pitkä rekka kääntyy katuosuudelta rampille tai päinvastoin. Liittymät ovat mitoitusten mukaisia, mutta tarkistamme vielä mahdolliset ongelmakohdat, Kyntäjä lupaa.

Kyntäjän mukaan Kuutostien perusparannus on muutoin poikinut positiivista palautetta etenkin melusuojauksesta, kevyen liikenteen väylistä ja liikenteen sujuvuudesta.

Kuutostien ensimmäisen vaiheen, kolmevuotisen rakennusurakan tuloksena on 23 kilometriä uutta nelikaistaista tietä, neljä uutta eritasoliittymää sekä 52 uutta tai parannettua siltaa. Vaiheen urakkasopimus oli 102 miljoonaa euroa.

— Ykkösvaihe on edennyt koko ajan aikataulussaan ja kustannukset ovat pysyneet kokonaisbudjetissaan, Kyntäjä tiivistää.

Projektipäällikkö Veikko Sahlman Työyhteenliittymä VT6:sta kertoo, että Kuutostien ensimmäinen vaihe on ollut pääosin normaalia tien rakentamista. Mälkiän kanavasilta asetti kuitenkin omat haasteensa rakentamiselle.

— Vanhan sillan purku oli kohtuullisen vaativa vaihe. Lähes 100 metriä pitkä silta piti purkaa, ja matkaa kanavan vesipintaan on 25 metriä.

Kuutostien toisen vaiheen työt ovat meneillään Joutsenon ja Imatran alueilla. Marraskuun aikana valmistuu välitavoitteena oleva nelikaistainen osuus Ahvenlammelta Joutsenon taajamaan. Sen jälkeen maanrakennustyöt siirtyvät Imatran puoleiselle osuudelle.

Samaan aikaan valmistuvat myös Joutsenon ja Saimaantien eritasoliittymät ja niiden ympäristöön rakennetut melusuojaukset.

— Toisen vaiheen rakentamisesta noin 40 prosenttia on nyt valmiina, kertoo työpäällikkö Ilkka Kaarakainen Destia Oy:stä.

Toinen vaihe otetaan käyttöön kokonaisuudessaan liikenteelle ensi syksynä. Kuutostien perusparannus tuskin jää siihen, koska Taavetin ja Lappeenrannan välisen osuuden tiesuunnitelmaa valmistellaan parhaillaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksessa.

Suunnitelman on tarkoitus valmistua ensi keväänä.

KUVATEKSTI

Seppo Rautiovaara

Osa rekkakuskeista kokee, että Vanhan Viipurintien rampin kaiteet ovat liian lähellä ajorataa. Kuutostien ensimmäisen vaiheen viimeistelytöissä kaiteiden paikat tarkistetaan.

Kuutostien toinen vaihe syksyllä 2010

Ahvenlammen ja Imatran välillä tehdään siltatöitä seitsemässä kohdassa.

Kiertotiet poistuvat käytöstä talvikuukausien ajaksi.

Maanrakennustyöt siirtyvät loppusyksystä Imatran puoleiselle osuudelle.

Päällystystyöt jatkuvat myöhäissyksyyn keliolosuhteiden mukaan välillä Ahvenlampi—Jänhiälä.

Työmaa on talvitauolla joulusta maaliskuun alkuun.

Kirjoittaja:
Hanna Kuusisto