LTY panee opetusta maksulliseksi ulkomaalaisille

Kolmeen maisteriohjelmaan tulee maksulappu ensi syksynä. Vuosi Lappeenrannassa maksaa alle kymppitonnin.

Ilkka Pohjalainen

Lappeenranta. Ainakin kolme yliopistoa alkaa kokeiluna periä lukukausimaksuja ulkomaalaisilta opiskelijoilta.

Lappeenrannan teknillinen yliopisto LTY aloittaa lukukausimaksujen perimisen kolmessa maisteriohjelmassa ensi syksynä. Maksulapun saisivat EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta tulevat opintonsa aloittavat strategisen rahoituksen, teknologiajohtamisen sekä koneenrakennuksen kansainvälisissä maisteriohjelmissa.

Suomessa ulkomaalaisten lukukausimaksuja kokeilee ensi syksynä ainakin myös Aalto-yliopisto 15 ohjelmassa. Maksun suuruus siellä on 8 000 euroa.

Jyväskylässä ensimmäiset yksi tai kaksi ohjelmaa saavat maksulaput vuonna 2012, kertoo koulutusjohtaja Kari Pitkänen Jyväskylän yliopistosta.

KOKEILUN mahdollistaa opetusministeriön linjaus. Mahdollisia maksullisia yliopisto- ja ammattikorkeakouluohjelmia on listattu 130 yhdeksässä yliopistossa ja kymmenessä ammattikorkeakoulussa. Kaakkois-Suomessa Kymenlaakson ammattikorkeakoulu saattaa periä maksuja yhdessä opetusohjelmassa.

Saimaan ammattikorkeakoulu haki kokeiluun, mutta opetusministeriö ei sitä kokeiluun hyväksynyt. Rehtori Anneli Pirttilän mukaan maksullisuuden pitäisi ulottua myös alempiin ammattikorkeakoulututkintoihin.

Lukukausimaksujen edellytyksenä on, että korkeakoululla on apurahajärjestelmä, jolla voidaan tarvittaessa tukea maksavia opiskelijoita.

LTY:n kansainvälisyydestä vastaava vararehtori Minna Martikainen kertoo, että lukuvuoden maksut ovat tasoltaan alle kymmenen tuhatta euroa.

Martikaisen mukaan toisaalta haasteena on löytää maksavia opiskelijoita, mutta toisaalta on hullutusta tarjota maailman parhaimpiin kuuluvaa korkeakouluopetusta ilmaiseksi. Kilpailuvalttina ei pitäisi olla koulutuksen ilmaisuus vaan laatu.

TANSKASSA vuonna 2006 käyttöön otetut lukukausimaksut ulkomaalaisille ohjasivat heikomman opiskelija-aineksen Ruotsiin. Nyt siellä puolestaan otetaan maksut käyttöön, jolloin ilmaisopintojen perässä saatetaan hakeutua Suomeen.

Martikainen haluaa tehdä selväksi, että ulkomaalaisten lukukausimaksut eivät mitenkään indikoi maksullisuutta kotimaasta tuleville. Kyse on kokeilusta, joka kestää vuoteen 2014. Martikainen kuitenkin arvioi, että maksullisuus tulee yleistymään ja laajenemaan Suomen yliopistoissa.

Kirjoittaja:
Ilkka Pohjalainen