Mielenterveyspalvelujen uudistus edennyt hyvin

Mielenterveys-päivystykseen on tullut oletettua enemmän uusia asiakasryhmiä. Isossa myllerryksessä useilta kuntoutujilta pääsi hoitosuhde katkeamaan hetkeksi tutun terapeutin kanssa.

LAPPEENRANTA. Marraskuun alussa toteutettu Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin mielenterveyspalvelujen uudistus on onnistunut pääsääntöisesti hyvin.

Uudistus on tuonut mukanaan myös mutkia. Mielenterveyspalvelujen johtaja Timo Salmisaari toteaa, että kun nopealla aikavälillä tehdään isoja muutoksia, tulee väkisinkin esiin asioita, jotka eivät heti asetu kohdalleen.

Lappeenrantalaiselta Sirkalta, (nimi muutettu), loppui terapia uudistuksen yhteydessä. Hän tietää myös muita samanlaisia.

-Jos olisimme heti päätyneet tilanteeseen, jossa kenelläkään ei näin ison uudistuksen jälkeen esiintyisi ongelmia, niin todennäköisesti meiltä olisi jäänyt jotain oleellista kuulematta ja huomaamatta, Salmisaari sanoo.

Nyt Sirkallakin on taas tuttu terapeutti muutamaksi kerraksi luukulta toiselle juoksuttamisen jälkeen. Ratkaisu vain on väliaikainen.

-Taas pitää aloittaa kaiken kertominen alusta uuden terapeutin kanssa.

-Uudistus ei ole täysin onnistunut, jos hoitosuhde katkeaa ja omahoitaja ja lääkäri vaihtuvat, sanoo Lappeenrannan seudun mielenterveysyhdistyksen sihteeri Kimmo Kosonen.

VUODEOSASTON muuttamista mielenterveyspäivystys- ja arviointipoliklinikaksi Salmisaari pitää oikeana ratkaisuna. Polin toimialueeseen kuuluvat myös päihdepalvelut. Sen periaatteita ovat ympärivuorokautisuus, matala kynnys sekä yhden oven ja nopean vasteen palvelut.

Salmisaaren mukaan päivystykseen on tullut uusia asiakasryhmiä, joilla selvästi on avuntarve. Vanhassa järjestelmässä heillä ei ollut paikkaa, mihin mennä.

-Matala kynnys on tehnyt sen. Ilman lähetettä on helppo tulla.

Sirkalle kynnys oli liian korkealla. Soittaminenkin oli liian korkealla. Mutta kun lopulta hätä kasvoi suureksi, Sirkka soitti päiväkeskuksen ohjaajan kehotuksesta päivystykseen, josta hänet ohjattiin kuitenkin takaisin Pallon päiväkeskukseen.

-Sirkan olisi ehdottomasti pitänyt tulla, sanoo avohoidon vastuuyksikön ylilääkäri Juha Kemppinen.

-Yritinhän minä päästä päivystykseen, mutta siellä hoitaja ei ottanut vastaan, joten matalan kynnyksen päivystystä se ei ollut, Sirkka toteaa.

SALMISAAREN, Kemppisen, Kososen ja Heikintalon johtajan Lasse Koivumäen mukaan uudistus on toteutunut hyvin. Koivumäki sanoo, että homma on pelittänyt hyvin. Heikintalo toimii mielenterveyspalvelujen tukiverkkona.

-Kun päivystyksen tarkoituksena on olla lyhytkestoisen hoidon arviointi- ja toteuttamispaikkana, sen jälkeisen hoidon porras ei ole vielä toiminut, mutta se onkin täysin luonnollista, koska aiemmin on toimittu toisenlaisella periaatteella, Salmisaari sanoo.

Kuvateksti

Mika Strandén

-Jos joku haluaa tulla juttelemaan psykiatriseen päivystykseen, niin tervetuloa, sanoo avohoidon vastuuyksikön ylilääkäri Juha Kemppinen.

Taas pitää aloittaa kaiken kertominen alusta uuden terapeutin kanssa.

Sirkka

Ilman lähetettä on helppo tulla.

Timo Salmisaari

Kirjoittaja:
Heikki Sairanen