Lautakunta tyrmistyi Joutsenon jäähallihankkeen kaatoyrityksestä

Lappeenrannan teknisen johtajan Jussi Salon esitys rahojen käyttämisestä Korvenkylän kasvaviin palvelutarpeisiin ei vakuuta päättäjiä.

Anne Kotiharju

LAPPEENRANTA. Joutsenon harjoitusjäähallin rakentaminen tuskin kaatuu Lappeenrannan teknisen johtajan Jussi Salon esityksen mukaisesti. Tekninen lautakunta tyrmistyi Salon ylimääräisenä asiana lautakunnan listalle tuomasta esityksestä. Asia jäi keskiviikkona pöydälle.

Esityksen mukaan kuntaliitossopimuksen investointilistan jäähallirahat käytettäisiin yllättäen esille tuotuihin kasvaneisiin Korvenkylän palvelutarpeisiin. Jäähallin 1,7 miljoonalla voitaisiin muun muassa laajentaa Korvenkylän koulua ja päiväkotia.

Lautakunnan puheenjohtaja Kyösti Harju (kesk.) uumoilee lautakunnan torppaavan kaavailun.

-Kuntaliitossopimus on sellainen paperi, että siihen ei puututa. Lappeenrannaltahan menisi uskottavuus tulevia kuntaliitossopimuksia ajatellen.

Harjun mielestä Korvenkylän palvelutarpeisiin ei ole syytä varautua suunniteltua enempää.

Varapuheenjohtaja Jukka Korkeila (kok.) muistuttaa, että valtuusto oli juuri myöntänyt jäähallille suunnittelurahaa. Korkeilan mielestä on kummallista, että asia tuotiin lisälistalle kiireellisenä, vaikkei Korvenkylän mahdollisilla lisätarpeilla ole kiirettä. Korkeila huomauttaa, että Jyväskylässä vastaava sopimuksen muutoskaavailu kaatui valitukseen korkeimmassa oikeudessa.

-Tuskin sopimuksen ronkkiminen on mahdollista, vaikka se voisi olla tarpeenkin, kun tilanteet muuttuvat kuten nyt tässä jäähalliasiassa.

Korkeila arvelee muiden tavoitettujen tapaan sylttytehtaan löytyvän Jussi Salon yläpuolelta.

-Tuskinpa Salo on tätä keksinyt. Kannattaisi kysyä valtuuston puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan kantaa.

Voitto Ampujakin (sd.) viittaa taustavaikuttajiin.

-Virkamies tekee vain työtä käskettynä.

Ampujan mukaan on totta, että katettua jäätä alkaa olla riittävästi.

-Mutta tämän takana on ehkä jotain muutakin intressiä. Aika paljon pitäisi pölähtää tällä kylällä, että lähtisin romuttamaan sopimusta.

Ampuja ihmettelee, että ”mikä ihmeen kaupunki Rauhan kylpylän kupeeseen on syntymässä”.

-Nyt on painettu paniikkinappulaa ilman että olisi todennettu, tarviiko sitä yleensä ikinä painaa.

Joutsenolainen Riitta Munnukka (kesk.) on äimistynyt. Munnukka huomauttaa, että vastaanottokeskuskin on lähtemässä tuolta suunnalta pois.

-Tosi huono esitys. Se tuli ihan puskasta. Valtuustossa oli juuri päätetty, ettei kuntaliitossopimukseen kajota. En tiedä, onko se edes laillista.

-Tämä on hyvin erikoista toimintaa. Jäljet viittaavat sylttytehtaalle.

KUVATEKSTI

Mika Srandén

Seppo Rautiovaara

Kyösti Harju

Jukka Korkeila

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju