Selvitys ei näe estettä Tapanaisen talon purkamiselle

Lemminkäinen teetti rakennushistoriallisen selvityksen Lappeenrannan City-korttelista viime keväänä. Tekninen lautakunta käsittelee korttelin arkkitehtuurikilpailua keskiviikkona salaisella listalla.

Johanna Sjöholm

LAPPEENRANTA. Lemminkäinen Talo Oy:n teettämä selvitys ei pidä Tapanaisen talon suojelua tarpeellisena. Lemminkäinen tutkitutti kiinteistön ja koko Lappeenrannan City-korttelin rakennushistoriallisen arvon viime keväänä.

Selvityksen teki konsulttiyhtiö Pöyry. Lemminkäinen omistaa Tapanaisen talon.

Rakennuksen kohtalo nousi jälleen keskusteluun City-korttelin kehittämissuunnitelman yhteydessä.

Lappeenrannan kaupungin ja korttelin kiinteistönomistajien laatima sopimus lähtee siitä, että Tapanaisen talo puretaan ja tilalle rakennetaan uudisrakennus. Osapuolien mukaan pitkään hierottu sopimus raukeaa, jos talo suojellaan.

Purkaminen otettiin lähtökohdaksi, vaikka Tapanaisen talo on listattu osayleiskaavassa Lappeenrannan merkittävien rakennusten joukkoon. Kaavamerkinnän mukaan rakennuksen suojelun tarve pitää selvittää asemakaavoituksen yhteydessä eli ennen kuin rakennuksen voi purkaa.

Lemminkäinen haki alkusyksystä rakennukselle purkulupaa, mutta kaupungin rakennusvalvonta epäsi luvan suojeluselvitysmerkintään viitaten.

Kaupunki aloittaa City-korttelin asemakaavan tarkistamisen keväällä. Asemakaava-arkkitehti Erkki Jouhkin mukaan kaupungin ei todennäköisesti tarvitse enää erikseen tutkituttaa Tapanaisen talon suojelutarvetta. Hän uskoo, että Lemminkäisen selvitys riittää.

Ympäristöministeriön rakennusneuvoksen Matti Vatilon mukaan ei ole kovin tavallista, että kaavoituspäätöksen tukena käytetään yksityisen kiinteistönomistajan teettämää selvitystä. Mahdollista se kuitenkin on.

-Kauppaa koskevissa hankkeissa selvitykset maksaa aika usein yritys itse. Selvityksen laadun täytyy kuitenkin olla aina sellainen, johon viranomaiset voivat luottaa.

Sekä kaupungin johto että Lemminkäinen ovat julkisuudessa olleet vahvasti purkamisen kannalla. Etelä-Karjalan museo on ilmaissut kannattavansa rakennuksen säilyttämistä.

City-korttelin arkkitehtuurikilpailu käynnistyy tammi-helmikuun vaihteessa. Mukaan kutsutuista toimistoista 21 ilmoitti olevansa kiinnostuneita.

Kaupungin ja kiinteistönomistajien työryhmä valitsi perjantaina kilpailuun muutaman mielestään parhaan toimiston. Teknisen toimen johtaja Jussi Salo ei vielä kerro toimistojen tarkkaa määrää tai nimiä.

Syynä on se, että tekninen lautakunta käsittelee kilpailun rahoitusta keskiviikkona salaisella b-listalla.

Kaupunki tiedottaa asiasta torstaina, kun kokouksen pöytäkirjat on tarkastettu ja allekirjoitettu.

KUVATEKSTI

Mika Strandén

Tapanaisen talon yrittäjät Vappu Ihalainen (vas.), Orawan Phithatt ja Vesa Ruotsalainen ovat tottuneet jatkuvaan spekulaatioon kiinteistön purkamisesta.

Tapanaisen talo

Viralliselta nimeltään Kiinteistöosakeyhtiö Kirkkola.

Sijaitsee Valtakadun ja Kirkkokadun kulmassa.

Rakennusliike Oka (nyk. Lemminkäinen) osti rakennuksen vuonna 2008.

Tontille on rakennettu jo vuonna 1799.

Nykyinen rakennus on rakennettu vuonna 1930. Siirtyi vuonna 1935 vastaperustetulle Kirkkolalle, jonka suurin omistaja oli pankinjohtaja Toivo Tapanainen.

Rakennuksen Koulukadun puoleinen osuus tuhoutui tulipalossa heinäkuussa 2004.

Kirjoittaja:
Johanna Sjöholm