Monsteriserin uutuuslevy on autotallimusiikkia Moisiosta

Nettilataaminen syö levymyyntiä, mutta musiikinteko on osa identiteettiä. Bändin kolmas pitkäsoitto sisältää myös duurisointuja.

Petteri Värtö

Lappeenranta. Monsteriserin kolmas pitkäsoitto Blessed to Breathe ilmestyy keskelle levymyynnin alennustilaa. Metallibändille nettilataamisen yleistyminen merkitsee oman riskin ja roolin kasvua: albumi on tehty omakustanteena ilman ennakkoa levy-yhtiöltä, joka vain jakaa lättyä kauppoihin ja hoitaa promoilut.

— Piti ostaa omat studiokamat ja käyttää suhteita, jotta sai levyn aikaiseksi. Onneksi osaan painaa rec-nappulaa, laulaja-kitaristi Miitri Aaltonen hymyilee.

Pohjat ovat Imatran Music Bros- ja Lappeenrannan Astia-studioilta. Kasaamisen tuottaja-Emma-ehdokkuuksia kerännyt Aaltonen teki autotallissaan Moisiossa.

— Tekemättä jättäminen ei ole vaihtoehto: tämä on harrastus ja identiteettikysymys, tuottajana ja Mokoman keikkamiksaajana leivän hankkiva Aaltonen sanoo.

Monsteriserin tuottamisen ohella Miitri Aaltonen kynäilee laulujen lyriikat. Uutuuslevyllä sävellysvastuu jakautuu Aaltosen ja rumpali Janne Hynysen kesken.

— Se ei ole mikään tietoinen muutos edelliseen levyyn. Meillä oli vain muita enemmän aikaa syventyä siihen, bändin ainoa vapaa taiteilija Hynynen kertoo.

Albumin työstö vei pitkään. Homma käynnistyi alkuvuonna 2009 ja sujui kahden biisin nauhoitustahdilla. Intensiivisin vaihe oli viime lokakuusta tammikuuhun.

— Harrastus on hyvä, mutta perheellekin pitää riittää aikaa. Elanto, lasten koulu- ja muut kyydit on hoidettava, Aaltonen riisuu rock-elämää turhasta blingistä.

Uuden albumin pohjatyö on Miitri Aaltosen mukaan aiempaa parempaa. Albumin aloittavan Love is blackin video on ladattu Youtubesta jo tuhansia kertoja.

— Osa videon ladanneista voi jopa ostaa albumin, vaikka albumin taso tai kiinnostus sen kappaleeseen eivät korreloi myynnin kanssa, Aaltonen jarruttelee.

Janne Hynysen mukaan myös musiikkitoimittajista on voinut aistia kiinnostusta uuteen julkaisuun. Positiivinen kierre kuuluu myös levyllä, duurisointuja myöten.

— Kun edellisellä levyllä oltiin kuoren sisällä, niin nyt tullaan terveellä tavalla kuoresta ulos. Uuden albumin kuunteleminen ei ala ahdistamaan, Aaltonen sanoo.

Rohkaisevaa on myös painos, 1 000 kopiota, mikä on latauspalveluiden ikeessä hyvä määrä. Bändin esikoinen myi 1 500 kappaletta ja kakkonen puolet siitä.

Monsteriserin uutuusalbumi Blessed to Breathe julkaistaan tänään keskiviikkona. Bändi esiintyy Bar Q:ssa Imatralla lauantaina 2. huhtikuuta.

Monsteriser

Itäsuomalainen heavy-grunge -bändi, soittajat Imatralta, Lappeenrannasta ja Ruokolahdelta.

Nykykokoonpano vuodesta 2005: Miitri Aaltonen (laulu ja kitara), Janne Hynynen (rummut), Tommi Suonpää (basso), Antti Toiviainen (kitara).

Levytykset: The Long Snap to Zero (2006), Shortcuts to a Dead End (2008) ja Blessed to Breathe (2011).

Lähde: www.monsteriser.com

Moisio

Noin 60 asukkaan kylä Lappeenrannan keskustasta 15 kilometriä etelään, Ylämaalle päin.

Lähikyliä ovat Korkea-aho, Tani ja Hytti.

Kuuluu Toivarilaan.

Läpi kulkee Moisiontie, joka haarautuu Pyhäkalantieksi ja Pellisentieksi.

Kylässä on Lappeenrannan kaupungin uimaranta, Pyhäkala-järven rannalla.

Lähde: Wikipedia

Kirjoittaja:
Petteri Värtö