Lammasmakkaraa ja ratsastusta

Lähituottajien omaa markkinapaikkaa tehtiin tykö lappeenrantalaisille Läheltä käsin kauppatorilta -kampanjalla.

Matti Saarela

LAPPEENRANTA. Ei verkolla vaan verkostolla. Näin kuuluu lammasfarmari Seppo Villan ohje kaikille pienyrittäjille. Yhteistyöllä kaikki pysyvät leivänsyrjässä kiinni.

-Me keskitymme lampaiden kasvattamiseen. Meidän juttumme on se, että me teetämme jatkojalostuksen kautta myös muilla yrittäjillä paljon töitä, eli me työllistämme hirveästi myös muita pienyrittäjiä, Villa sanoo.

Oman verkoston rakentaminen ei eteläkarjalaiselle supliikkimiehelle ole ylipääsemätön ongelma.

-Minä olen vanha lappeenrantalainen ja tunnen hirveästi ihmisiä, Villa kertoo.

SEPPO ja Ritva Villa kasvattavat lampaita perheen sukutilalla Lappeenrannan Karhusjärvellä.

-Tänä pääsiäisenä kotimainen lammas käy hyvin kaupaksi. Minun vakioasiakkaani on Lappeenrannan kauppahalli ja sen lisäksi on muutamia muutamia K-kauppiaita, Villa kertoo.

Villoistaan Villan tilan lampaat keritsee lappeenrantalainen tekstiilitaiteilija, joka käyttää villaa töidensä raaka-aineena.

Ainokaisestaan lampaat pääsevät Savitaipaleella Reiposen tilateurastamolla.

-Heikkisen luomutilalla tehdään käsitöitä. Minä muokkautan näitä nahkoja ja niistä tulee välillä oikeita taideteoksia, Villa kertoo.

-Päätuotteena meillä on liha. Sivutuotteina syntyy lammassäilykkeitä ja lammasmakkaroita.

VILLA käy joukkueineen myymässä torilla oman tilansa jalostettuja tuotteita vain erikoisina juhlapäivinä.

Lappeenrannan kauppatorilla vietettiin lauantaina lähiruuan ja lähikaupan päivää. Kauppatorilla oli myytävänä lähiseudun maatiloilla kasvatettuja tuotteita.

-Täällä on nyt monta lähialuetuottajaa myymässä tuotteitaan. Aika verkkaista kaupankäynti on vielä toistaiseksi ollut, Villan lammastilan tuotteita kauppatorilla aamupäivällä myynyt Kaija Vanhapelto kertoo.

-Näitä Villan tuotteita olemme olleet myymässä erilaisissa tapahtumissa, ja satamatorilla, Vanhapelto jatkaa.

IMATRALAINEN Leena Hasanen kehui lammasmakkaran makua.

-Meillä on mökki Puumalassa Lammassaaressa. Tai meidän mökkiimme ei ole itse Lammassaaressa, vaan siinä on kaksi pienempää saarta, Vuonasaari ja Vuohisaari. Me olemme siellä Vuonasaaressa, Hasanen kertoi.

KUVATEKSTI

Heli Blåfield

Behzad Jadollahi (vasemmalla) pistäytyi perheineen kauppatorille maistelemaan lammasmakkaraa. Myyntikojussa häärivät Anja ja Kaija Heikkinen sekä Kaija Vanhapelto.

Kirjoittaja:
Matti Saarela