Kannabis koukuttaa Etelä-Karjalassa

Muiden huumeiden käytössä muoti vaihtelee. Uusimpien muuntohuumeiden kokeilut ovat vieneet sairaalaan.

Matti Veijalainen

Huumekulttuuri kulkee Etelä-Karjalassa valtakunnallisilla linjoilla. Käyttäjien ja aineiden tuottamisesta innostuneiden nuorten koukuttaja yli muiden on kannabis. Uusista tuotteista huumemarkkinoilla nousussa ovat tuoreimman polven design-huumeet.

Kannabiksen käyttö on vanhemman rikoskonstaapelin Antti Kaipian mukaan lisääntynyt parin viime vuoden aikana roimasti. Käyttöä ruokkii hamppukasvin kotiviljelyn kasvu.

-Uusia viljelmiä löytyy Etelä-Karjalan alueelta nykyään viikottain. Viljelmien koko vaihtelee 10-50 kasvin välillä. Oletettavaa on, että kesän tullen hampun viljely vielä lisääntyy ulkokasvatuskauden alkaessa, Kaipia sanoo.

Perussyitä kannabiksen käytön kasvuun on ainakin kaksi. Toinen niistä on filosofinen: erityisesti nuorten asenteet kannabista kohtaan ovat muuttuneet entistä myönteisimmiksi.

Netissä pursuilee aineen vaaroja väheksyvä keskustelu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuore tutkimustulos kertoo myös, että jo joka viides suomalainen haluaa poistaa laista kannabiksen kotikasvatuksen rangaistavuuden. Kaikkein sallivin näkemys on nuorilla.

Toinen kannabiksen käyttöä ja kasvatusta edistävä asia on helposti saatava tieto. Netistä löytyy poliisin mukaan turhan tarkkoja ohjeita viljelmien perustamiseen siemenhankintoja myöten.

Kannabiksen vaarallisuudesta Antti Kaipia on käyttäjien kanssa eri mieltä.

-Se aiheuttaa riippuvuuden samalla tavalla, kuin mikä tahansa huume.

Kannabiskokeiluista alkaa helposti suuntautuminen vahvempiin aineisiin. Niitäkin Etelä-Karjalassa liikkuu, tosin perinteisessä valikossa nykyään vain vähäisessä määrin. Heroiinia maakunnasta löytyy Kaipian mukaan satunnaisesti.

Kovien aineiden käytössä vaarallinen uudempi ilmiö on Kaipian mukaan fentanyylilaastarin väärinkäytön yleistyminen.

Fentanyyli on voimakas kipulääkeaine, jota käytetään esimerkiksi syöpäsairaiden potilaiden kipujen lievittämiseen. Fentanyyli on jopa heroiinia vahvempi aine, jonka huumekäyttäjällä yliannostuksen vaara on suuri.

Ääritapauksessa seurauksena voi olla kuolema. Fentanyylillä on hengitystä lamaavaa vaikutusta.

Design-huumeista uusimpina Etelä-Karjalan poliisille ovat viime aikoina tulleet tutuiksi spice sekä toinen aine, joka on saanut nuorten katukielessä kutsumanimen jehova. Joissakin maissa spice ja jehova (JWH) on suoraan luokiteltu huumeiksi, muttei vielä Suomessa.

Spice on Kaipian mukaan olevinaan vain yrttikasvirouhetta, jos pussin kyljessä ei ole seoskasveja pitemmälle menevää tuoteselostetta. Disainerit ovat keksineet seoksen terästämisen synteettisillä kannabinoideilla.

Jehova on samantyyppinen vielä vaarallisempi poltettava muuntohuume. Jehovan yliannostuskäyttäjiä on Kaipian mukaan jouduttu kiikuttamaan sairaalahoitoon pahointivointioireiden, sydänhäiriöiden ja harhaisuuden takia.

Uuden muodin aineita käyttäjät ovat löytäneet nettivälityksestä. Häipyvämpää muotia on muutama vuosi sitten markkinoille pulpahtanut design-huume lakka. Kaipian mukaan sen vakiintunutta käyttöä on Etelä-Karjalassa esiintynyt enää vain maakunnan pohjoispäässä.

Etelä-Karjala on Kaipian mukaan logistisesti osa muun Etelä-Suomen huumeketjua.

Tuontihuumeet tulevat maahan ja maakuntaan lähinnä Virosta, Latviasta ja Liettuasta tulevilta reiteiltä. Venäjältä tuleva tavara on läpikulkumatkalla suuremmille markkinoille.

-Lähinnä arvailun varassa on, mitä siitä mahtaa rajan pintaan pysähtyä.

Huumevyyhtien selvittäminen seuraa samoja viranomaistyön lainalaisuuksia kuin rattijuoppojen käryttäminen. Mitä enemmän kentälle on panna resurssia, sitä paremmin tulosta syntyy. Kaipian mukaan samalla selviää myös iso osa omaisuusrikoksista, joita huumekoukkuun jääneet ovat tehneet ainehankintoja rahoittaakseen.

Huumeiden jäljittämisessä yleisöltä tulevat vihjeet ovat Kaipian mukaan viranomaisille tervetullut apu.

-Hyvä paikka niiden kertomiseen ovat Etelä-Karjalan poliisilaitoksen nettisivut, tutkija suosittelee.

KUVATEKSTI

Mika Strandén

Etelä-Karjalan poliisin takavarikkoon on kertynyt kannabisviljelmiä sekä niiden lopputuotteiden erilaista käyttövälineistöä. Kuvan pullosta oli värkätty vesipiippu. Herkkää vaakaa käytettiin huumeiden punnitsemiseen.

Kannabis

Lähteenä cannabis sativa -hamppukasvi, jonka huumaava aine on kannabinoidi THC.

Muodot kuivattu rouhe marihuana ja kuivattu levy hasis.

Poltetaan savukkeena tai piipussa. Voidaan lisätä myös ruokaan.

Voimistaa aistikokemuksia ja aiheuttaa sekavuustiloja.

Fyysisiä oireita muun muassa pulssin kiihtyminen ja huimaus.

Pitkäaikainen käyttö aiheuttaa väsymystä, ahdistuneisuutta ja masennusta.

Lähde: Irti Huumeista ry

Kirjoittaja:
Matti Veijalainen