Heikkokuntoinen Antti Vartiala toivoo voivansa jäädä eläkkeelle

Imatran sivistyslautakunnan puheenjohtaja ihmettelee, kuinka Imatran teatterinjohtajalla riittää virtaa pohjanmaalaiseen kesäteatteriin sairauslomasta huolimatta.

Sari Pullinen

Imatra. Teatteri Imatran johtaja Antti Vartiala ilmoittaa eteläpohjalaisen maakuntalehti Ilkan haastattelussa (28.6.2011) haluavansa jäädä mahdollisimman pian eläkkeelle.

— Kuntoni ei ole kovin hyvä, Vartiala kertoo Ilkassa.

Sairauslomalla tämän kuun loppuun asti oleva Vartiala toimii tällä hetkellä Lappajärvellä Halkosaaren kesäteatterin johtajana, missä ominaisuudessa Ilkka oli häntä haastatellut.

— Kuinka heikkokuntoiselta mieheltä riittää voimia Halkosaareen? Imatran sivistyslautakunnan puheenjohtaja Pia Rantanen (kok.) ihmettelee.

Vartialan eläkkeelle lähtemisestä Rantanen ei suostu sanomaan mitään tämän sairausloman aikana ja koska päätös eläköitymisestä on työntekijän oma. Etelä-Saimaa ei tavoittanut Vartialaa tiistaina kommentoimaan tilannetta.

Samassa haastattelussa Vartiala moittii Imatran kaupungin käyttäneen teatterille kuuluneita valtionosuuksia muuhun. Imatran kaupungin talousjohtaja Kai Roslakka otaksuu Vartialan tarkoittaneen, että laskennallisten valtionosuuksien määrä on eri kuin talousarvioon teatterille varattu.

— Toivoisin, että Vartiala puhuisi jostain muusta kuin valtionosuuksista. Teatterin tulos kertoo, että siihen on käytetty valtionosuudet ja paljon enemmänkin, Roslakka kommentoi.

Samaa sanoo Pia Rantanen. Teatteri Imatra teki viime vuodelta yli 400 000 euron suuruisen tappion. Teatterin nettobudjetti lähentelee miljoonaa euroa. Pia Rantasen mukaan valtionosuuksia on käytetty muun muassa budjetin kasvattamiseen.

Vartialaa harmittavat myös puheet, joiden mukaan hänet on leimattu ammattitaidottomaksi:

— Puheiden takana on ollut vain yksi poliitikko, eivät suinkaan kaikki muut, hän kertoo Ilkassa.

Vartiala luonnehtii Teatteri Imatran olleen pelkkä vitsi ennen omaa johtajuuskauttaan. Vartiala valittiin Teatteri Imatran johtoon vuonna 2005 Mikkelin teatterin johtajaksi lähteneen Pekka Laasosen jälkeen. Nyt Laasonen on palannut Imatralle Imatra big band festivalin toiminnanjohtajaksi ja saanut kaupunginjohtajalta tehtävän selvittää Teatteri Imatran kehittämissuuntia.

Pia Rantasta harmittaa, että Vartiala lyttää Pekka Laasosen työn Teatteri Imatran johtajana.

— Teatterilla oli isoja taloudellisia vaikeuksia, ja Laasonen raahasi sen kuiville ja nosti liitoon. Vartiala yrittää kerätä itselleen suurempaa mainetta ja kunniaa kuin hänelle kuuluu, Rantanen harmittelee.

Rantanen huomauttaa, ettei katsojalukuja voi nostaa hinnalla millä hyvänsä. Vartialan aikana budjettikuri on pettänyt.

— Imatran tilinpäätösvaltuustossa kuului jokaisesta poliitisesta ryhmästä vahvaa kritiikkiä teatterin osaamista kohtaan. Se on yleinen poliittinen mielipide, ei yhden ihmisen, Rantanen toteaa.

KUVATEKSTI

Kai Skyttä

Lappajärvenkin kesäteatteria johtava Teatteri Imatran johtaja Antti Vartiala avautui Etelä-Pohjanmaalla ilmestyvälle maakuntalehti Ilkalle.

Kirjoittaja:
Sari Pullinen