Myllysaari valmistuu kesäksi 2012

Rakentamistyöt jatkuvat tänä kesänä vielä toista viikkoa. Kesätauon jälkeen töitä jatketaan syksyllä.

Heikki Sairanen

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan Myllysaaren rakentaminen perhepuistoksi on edennyt rivakasti. Rakentamistyöt jatkuvat tänä kesänä vielä lähes kaksi viikkoa. Kesätauon jälkeen töitä jatketaan syksyllä. Kaupungin nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Ilkka Oksman sanoo, että Myllysaari valmistuu lopullisesti kesäksi 2012.

-Ensi kevääksi jää vielä viimeistelytyöt, Oksman toteaa.

Tänä keväänä ja kesällä Myllysaaren rakentuu muun muassa parkour-rata entisen ankkalammen paikalle, kesäkuun puoliväliin mennessä valmistuvat myös beach volley -kentät. Ensi syksynä kentille ajetaan uutta hiekkaa.

-Tiistaina katselmuksessa totesimme, että kentillä on liian karkeaa hiekkaa. Ne kuoritaan syksyllä pois ja ajetaan uutta tilalle, Oksman sanoo.

Myllysaareen on tarkoitus tehdä myös lisää parkkipaikkoja polkupyörille ja mopoille. Syksyllä uimarantakauden päätyttyä Myllysaaressa tehdään soutu- ja melontarakennusten parannustöitä sekä aloitetaan perhepuistoalueen valaistuksen uudistustyöt.

Syksyllä rakennetaan myös niemen itäpuolelle parkkialueen luo erillinen aidattu koirien uimapaikka.

ETELÄ-SAIMAA katsasti tiistaina, miltä Myllysaari näyttää nyt.

KUVATEKSTI

Heli Blåfield

16-vuotias Henry Helkala pelaa lentopalloa Lappeenrannan Iskussa. Treenaaminen kesäisessä Myllysaaressa ei miehestä tunnu työltä, mutta ongelmana on se, että remontin takia käytössä on vain kaksi kenttää. Loput kentistä ovat olleet jo kauan poissa pelistä ja Helkalan mukaan etenkin iltaisin pelivuoroa saa jonottaa jopa tunteja.

Vielä Myllysaaressa on rauhallista. Kesän alkaessa kunnolla laituritkin täyttyvät täysin.

Ensi syksynä yläkoulunsa aloittavat Jenni Mattila, Veera Noroaho ja Jasemin Koc osaavat ottaa ilon irti heti ensimmäisistä hellepäivistä. Myllysaari on tyttöjen suosikki kesäpaikka, koska aurinko hellii siellä enemmän ja pidempään kuin muualla Lappeenrannassa. Kritiikkiäkin kuitenkin tulee. -?Pukkareissa ongelmana ovat rikotut pullot eli lasinsiruja pitää muistaa varoa, tytöt neuvovat.

Kirjoittaja:
Heikki Sairanen