Taipalsaaren kunnantupa on hyväkuntoinen vanhus

Uusi kuntoselvitys päätyi päinvastaiseen tulokseen kuin vuonna 2006 tehty.

Helena Rissanen

TAIPALSAAREN kunnantupa on osoittautunut uusissa tutkimuksissa hyväkuntoiseksi vanhukseksi. Kunnantupayhdistyksen Lunetti osk:lta tilaaman kuntoarvion mukaan rakennus on ikäisekseen hyvässä kunnossa, ja lähtökohdat kunnostamiseen ovat erittäin hyvät.

Kunnan vuonna 2006 teettämän kuntoarvion mukaan talo oli päässyt rakennusteknisesti rappeutumaan ja oli huonossa kunnossa.

Uudessa tutkimuksessa rakennuksesta ei löytynyt kosteutta eikä hometta. Akuutimmat korjaukset on arvioin mukaan helppo toteuttaa.

Kunnostus voisi tapahtua kahdessa vaiheessa. Aluksi korjattaisiin perustukset, ryömintätila, rakennusrunko ja alapohjan rakenteet sekä osittain yläpohja.

Alustavan arvion mukaan tämä maksaisi 90 000—140 000 euroa, josta talkootöinä voitaisiin kattaa noin 20 prosenttia eli 18 000—28 000 euroa.

Toisessa vaiheessa korjattaisiin sisätilat. Yläkerran saisi siistittyä käyttökuntoisiksi pienellä pintaremontilla.

Suunnitelmien tekoon kunnantupayhdistys aikoo hakea rahoitusta Suomen Kotiseutuliitolta.

Korjaukseen tarvittavat rahat yhdistys suunnittelee kattavansa pääosin EU-rahoituksella, avustuksilla ja lahjoituksilla. Kunnalta toivotaan 30 000 euroa.

Kunnantupa vältti purkutuomion täpärästi viime lokakuussa, kun kunnanhallitus antoi äänestyspäätöksellä kunnantupayhdistykselle mahdollisuuden jatkaa talon tulevaisuuden suunnittelua. Kunnanjohtaja Jari Willmanin käsityksen mukaan talo olisi kannattanut purkaa jo syksyllä.

Kunnanhallitus käsittelee kunnantupa-asiaa tiistain kokouksessaan. Kunnanjohtaja Willman tuo kokoukseen selvityksensä tontin vaihtoehtoisesta jatkokäytöstä.

Kirjoittaja:
Helena Rissanen