Teatteri Imatra joutuu korvaamaan omat tappionsa

Teatterilta löytyy varat 40?000 euron miinuksen kuittaamiseksi. Kesäteatterin budjettia ei vielä paljasteta, koska menoja hiotaan.

Teemu Saintula

IMATRA. Teatteri Imatra ei enää saa ylittää budjettiaan. Imatran kaupunki on hermostunut siihen, että isot ja kunnianhimoiset teokset tuottavat lopulta ison summan tappiota.

-Ylityksiä ei enää sallita. Jos teatteri ylittää oman budjettinsa, sen täytyy se korvata. Sitä ei voida enää kaataa muille sivistystoimen vastuualueille, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Pia Rantanen (kok.) jyrähtää.

Kaupungin päättäjät tuskastuivat lopulta siihen, että Nine-musikaalikin veti tilejä miinukselle. Kulttuurikeskuksessa keväällä esitetty suurtuotanto jäi kävijätavoitteestaan 799 katsojaa. Saamatta jäi lähes 20?000 euroa lipputuloja. Kaikkiaan Nine tuotti noin 40?000 euron tappiot yllättävien ja odottamattomien menojen vuoksi.

Kaupungin mielestä rahoitusasioita on hoidettu osittain huonosti. Kaupunki tosin huomauttaa, että katsojatavoitteet eivät tietenkään aina täyty.

Teatterin pitääkin jatkossa korvata itse tappionsa. Imatran sivistystoimenjohtajan Tuula Salovuoren mukaan teatteri saa Ninen tappiot korvattua muun muassa Kela-korvausten avulla, mitkä teatteri on saanut.

SALOVUOREN mukaan kaupungin pitää jatkossa pysyä muutama vuosi sitten asetetussa noin 900?000 euron vuosimenoissa. Teatteri saa ylittää menonsa vain, jos myös tulot kasvavat enemmän kuin on suunniteltu. Kaupunki on jo lisännyt teatterin valvontaa. Rantanen ja sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja Ari Porrasmäki (sd.) osallistuvat teatterin kuukausipalavereihin.

Teatterin menot ovat kasvaneet kolmen suuren ja kunnianhimoisen tuotannon vuoksi aivan mahdottomiin. Rahoituksen valvontaa tosin kiristettiin jo viime vuonna. Nyt laaditaan vuosibudjetin rinnalle yksityiskohtainen talousarvio kustakin näytelmästä.

KAIKEN takana on nainen -kesäteatterinäytelmän ohjaaja Pekka Räty toteaa, että hän tekee uutta näytelmää säästöbudjetilla. Tavoite on plus miinus nolla -tulos.

Näytelmälle on laadittu budjetti viime vuonna, mutta nyt sitä tarkistetaan. Sivistystoimenjohtaja Salovuori ei halua sanoa kesäteatterin menoja ennen kuin hän tapaa teatterinjohtaja Antti Vartialan ensi viikolla.

-Siellä on jotain pieniä asioita, joista haluan keskustella.

Teatterinjohtaja Vartiala on tympääntynyt keskusteluun teatterin tappioista. Hän muistuttaa, että teatteri ei ole tänä vuonna ylittänyt budjettiaan. Rädyn kommenttia säästöbudjetista hän ei pidä erikoisena.

-Me teemme kaiken aina mahdollisimman halvalla. Kaikki talot tekevät. Plus miinus nolla on aina tavoite.

KUVATEKSTI

Heli Blåfield

Nine-musikaali teki 40?000 euron tappion. Imatran kaupunki ei hurvittelijalle enää rahaa lisää anna. Kuvassa Satu Silvo ja Pekka Räty.

Me teemme kaiken aina mahdollisimman halvalla. Kaikki talot tekevät.

Nämä suututtivat kaupungin

Yön ruhtinas

Katsojia 10 181. Katsojatavoite ei täyttynyt. Tappiota noin 160 000 euroa. Esitettiin vuonna 2010.

Säkkijärven polkka

Katsojia 16 631. Tappiota noin 140 000 euroa. Esitettiin vuonna 2010 kesäteatterissa.

Nine

Katsojia 13 001. Katsojatavoite ei täyttynyt. Tappiota noin 40 000 euroa. Esitettiin vuonna 2011.

Lähde: Etelä-Saimaan arkisto.

Huipputulot huippumenoin vuonna 2010

Teatteri Imatra ylitti budjettinsa noin 465 000 eurolla.

Lipputuloja tuli ennätyksellisen paljon, noin 450 000 euroa budjetoitua enemmän.

Menot kuitenkin ylittyivät lähes miljoonalla eurolla.

Lähde: Etelä-Saimaan

arkisto.

Kirjoittaja:
Teemu Saintula