Categories
Artikkelit

Tennis kuuluu Savitaipaleelle

Kansainvälinen tennisturnaus on kehittänyt lajin toimintaa Savitaipaleella monin tavoin. Turnauksen tulevaisuus on kymmenvuotisjuhlien alla vielä avoin.






Categories
Artikkelit

Tyttäret on nerokkaasti rakennettua teatteria

Veera JääskeläinenTeatteri Ruokolahden harrastajateatteri: Tyttäret.Rooleissa: Pirjo Airikka, Henry Helmikallio, Jani Kosunen, Katja Paakki ja Elvi Varis.Musiikin sovitus ja toteutus: Seppo Äijö.Ensi-ilta 27.7. Kuuselan rannassa Ruokolahdella.Musiikkiesitys Tyttäret on nerokas kokonaisuus. Dialogia ei ole lainkaan – on vain lauluja sekä vanha äiti, joka istuu nojatuolissaan kertomassa tytärtensä tarinaa.Näytelmää ei ole käsikirjoitettu ja ohjattu perinteisellä tavalla, vaan teos on syntynyt näyttelijöiden yhteistyönä. Kiinnostavaksi toteutuksen tekee se, että roolihahmot puuhailevat omiaan lavalla silloinkin, kun he eivät ole äänessä.Lavastus on rakennettu ihanista vanhanaikaisista radioista, hetekoista, tuoleista, pitseistä ja ikkunaruuduista. Lopputulos on sympaattinen. Lavastusta myös käytetään hyväksi taitavasti.Elvi Varis onnistuu äidin roolissaan erinomaisesti. Hänen kertomansa tarinat ovat herttaisia ja hauskoja yksityiskohtia arkisesta elämästä.Pirjo Airikka Doriksena ja Katja Paakki Pamelana esiintyvät ilmeikkäästi. Airikan laulut tihkuvat tunnetta, ja Paakki jaksaa flirttailla väsymättömästi koko näytelmän läpi.Valitettavasti näyttelijöiden tekninen laulutaito ei riitä toteuttamaan pelkästään musiikista koostuvaa esitystä. Puhtauden ja äänen kantavuuden kanssa on ongelmia. Henry Helmikallio ja Jani Kosunen pärjäävät lauluissaan Airikkaa ja Paakkia paremmin, mutta kaikkineen lauluista jää vähän ponneton tunnelma. Soolojen sijaan kannattaisi suosia enemmän yhdessä laulamista, ja kiinnittää äänentoistoon erityistä huomiota.Tyttäret koostuu 17 kappaleesta, jotka Seppo Äijö on sovittanut hyvin. Mukana on sellaisia tuttuja viisuja kuin Hymyhuulet, Pojat, Pamela, Cherbourgin sateenvarjot, Valot ja Kauas pilvet karkaavat. Kokonaisuus paranisi, jos lauluista jättäisi muutaman pois, sillä nyt musiikkia on hieman liikaa.Hatunnoston työryhmä ansaitsee näytelmän rakenteesta. Tyttäret on mielenkiintoista teatteria, jossa ei mennä siitä, missä aita on matalin. Yllättävyydestä jää hyvä mieli.