Itärajan henkilö-liikenne ylitti lamaa edeltäneen tason

Rekkaliikenne on vielä reilusti jäljessä huippuvuosia. Venäjän rajaviranomaisten vähennys ei aiheuttanut

Etti Kantola

Venäläisten kesämatkailu näkyy ennätysvilkkaana kulkuna Suomen rajan yli.

— Henkilöliikennettä on todella paljon. Se on selvästi vilkkaampaa kuin aiempina kesinä, ennätysmäistä, kertoo tulliylitarkastaja Juhani Kuntsi Vaalimaalta Virolahdelta.

Kaakkois-Suomen rajanylityspaikat ilmoittavat jopa 45 prosentin kasvulukemia vuoden alkupuoliskolla.

— Jos tilanne jatkuu, koko vuoden matkustajamäärä on yli kolme miljoonaa. Ennätys on viime vuoden 2,3 miljoonaa, kertoo tulliylitarkastaja Petri Kukkonen Lappeenrannan Nuijamaalta.

Rajaa ylittävät enimmäkseen ostosmatkailijat, mutta myös muut turistit. Matkustajamäärä jatkanee kasvua, sillä lomakausi on edessä. Venäläisten kesälomailu keskittyy elokuuhun.

Kukkonen ennakoi, että pahimmissa ruuhkissa odotus rajalla venyy pariin tuntiin. Matkustajalle tilannetta pahentaa suma molempien valtioiden tarkastuksissa.

Suomen tullille teettää eniten työtä venäläismatkailijoiden kotimatka. Paluuliikenne keskittyy loppupäiviin, ja kyydissä on paljon paperityötä teettävää tavaraa.

— Vielä on selvitty kunnialla, vaikka lomien takia töitä tehdään vähin voimin molemmin puolin rajaa, Kuntsi kertoo.

Henkilöliikenteen jatkuva lisäys alkoi vuosi sitten, kun määräykset sallivat tuomisten entistä tiuhemman tuonnin Venäjälle.

— Matkustajaliikenteen hyppäys on ollut yllättävän rajua, sanoo tulliylitarkastaja Jukka Pesonen Imatralta.

Hän ennakoi loppuvuoden matkustajaliikenteen kasvun jäävän alkuvuoden prosenteista, sillä viime vuoden lopun vertailuluvuissakin oli rajua kasvua.

Kukkonen odottaa liikenteen kasvun jatkuvan ainakin ensi vuoden. Sitten olisikin aika tarkastella rajan läpäisykykyä.

— Imatran rajanylityspaikan laajennus tulee tarpeeseen, Pesonen toteaa.

Kukkonen arvioi, että pahenevat ruuhkat saattavat hillitä matkailua, jos ihmiset juuttuvat jonoihin kauppojen sijaan. Taloustilanne ja viisumien myöntötahti vaikuttavat aina. Yksi kysymys on, katsooko tulliliitto kasvavan ostosmatkailun ongelmaksi ja haluaako se rajoittaa tuontia Venäjälle.

— Rajoituksia ei ole ainakaan vielä näköpiirissä, Kukkonen sanoo.

Tavaraliikenne Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla kasvaa, mutta on noin kolmanneksen vähäisempää kuin huippuvuonna 2008. Juhannuksen jälkeisellä viikolla Vaalimaan rekkajono on vaihdellut olemattomasta kymmeneen kilometriin.

Rajalla pidetään selvänä, että rekkaliikenne kiihtyy lomakauden jälkeen. Kukkonen toivoo, että loppuvuoden vilkkain jakso osuisi edellisvuosien tapaan loka—marraskuulle joulun sijaan.

Suomen vastaiset Venäjän rajanylityspaikat vähensivät rajalla toimivia viranomaisia tällä viikolla. Tullille siirrettiin liikenneturvallisuuteen, kasvitarkastukseen ja eläinlääkintään liittyviä tehtäviä. Eri viranomaisten luukut vähenivät Suomen tapaan kahteen.

Vaalimaalla vaikutukset näkyivät rajaliikenteessä lähinnä yhtenä päivänä. Nuijamaalla havaittiin Venäjän toimintojen hidastuneen selvästi. Imatralla odotellaan muutoksen seurauksia. Kovin pitkäaikaisia vaikutuksiin Suomen rajalla ei uskota.

KUVATEKSTI

Mika Strandén

Ostosmatkailu on venäläisten turistien ykkössyy tulla Suomeen. Elintason nousu ja ulkomaanmatkailun yleistyminen lisäävät myös muuta vapaa-ajan matkustusta. Rajaa ylittää usein venäläinen perhe.

Rajaliikenteen kasvu

Liikennemäärän muutos tammi—kesäkuussa verrattuna vuodentakaiseen

Vaalimaa matkustajat +18 prosenttia, rekat +9.

Nuijamaa matkustajat +44 prosenttia, rekat +9.

Imatra matkustajat +39 prosenttia, rekat +30.

Parikkala matkustajat -21 prosenttia, rekat -24.

Vainikkala junamatkustajat +24 prosenttia.

3 906 000

Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkojen kautta kulkeneiden määrä vuoden alkupuoliskolla.

Kirjoittaja:
Etti Kantola