Vesi puhdistuu mutkaisella matkalla

Lappeenrannan kaupunki on aloittanut hulevesikosteikon rakentamisen Skinnarilaan. Kosteikko on luonnollinen tapa puhdistaa hulevesi ylimääräisistä ravinteista.

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan kaupunki rakentaa Skinnarilaan hulevesikosteikon. Kosteikkojen tarkoitus on parantaa Pien–Saimaaseen päätyvän veden laatua. Hulevesiputkesta tuleva vesi kierrätetään kosteikon läpi, jotta mahdollisimman paljon veden ravinteista jäisi kosteikkoon.

— Mitä pidemmän matkan vesi kiertää, sitä enemmän ravinteita siirtyy kasvistoon ja maaperään, kaupungin vihersuunnittelija Anne Veijovuori kertoo.

Hulevesi tarkoittaa kaikkea kaupunkiympäristössä maan pinnalta ja katoilta viemäriin valuvaa vettä. Hulevettä ovat esimerkiksi sadevedet ja lumen sulamisvedet.

— Periaatteessa vesi on puhdasta, mutta se kerää matkalla erilaisia epäpuhtauksia ja ravinteita, kuten typpeä ja fosforia, Veijovuori selventää.

Hulevedet valuvat eri purkupaikoista Saimaaseen. Ravinnepitoisuuksia pyritään nyt vähentämään Skinnarilan hulevesikosteikon avulla.

Hulevesikosteikosta tehdään samalla virkistyskäyttöön kelpaava puisto.

— Alueelle rakennetaan polku, jota pitkin pääsee lähemmäs Saimaata. Tarkoitus on myös tuoda alueen historialliset panssariesteet paremmin esiin, Veijovuori sanoo.

Kosteikon raivaustyöt on aloitettu nyt heinäkuussa ja töiden olisi tarkoitus valmistua marraskuuhun mennessä.

— Nyt alue on myllätty ja puut kaadettu vesireitin tieltä. Seuraavaksi sinne aletaan tuoda kiviainesta, jota tarvitaan erityisesti tukemaan vesireitin mutkia, Veijovuori kertoo.

Toimivassa hulevesikosteikossa vesi kiertää mahdollisimman pitkän matkan, mutta vesi ei myöskään saa jäädä pitkäksi aikaa paikoilleen.

— Pitää varmistaa, että vettä on tarpeeksi, jotta vesi ei jää seisomaan ja mädättämään kasvillisuutta, Veijovuori toteaa.

Vihersuunnittelija muistuttaa, että mitä vähemmän hulevettä päätyy kunnan putkistoon, sitä parempi.

— On hyvä, jos omassa taloudessa pystyy hyödyntämään esimerkiksi katolta valuvaa sadevettä.

Skinnarilan hulevesikosteikkoalueella hyödynnetään myös graniittiblokeista jäävää ylijäämäkiveä, josta aiotaan rakennetaan pieni silta.

— Kun valmistetaan graniittituotteita, jää ylijäämäpaloja, ja yritämme samalla keksiä niille hyötykäyttöä, Veijovuori kertoo.

Hulevesikosteikkoja käytetään veden puhdistamiseen monissa kaupungeissa. Veijovuoren mukaan hulevesikosteikkoja pyritään mahdollisuuksien mukaan rakentamaan Lappeenrannan alueelle lisää.

— Ne ovat hyvä luonnonmukainen keino huleveden puhdistamiseen.

Kuvateksti

Janne Lehtonen

Skinnarilan hulevesikosteikon on tarkoitus valmistua syksyn aikana.

Kirjoittaja:
Kaisa Härkisaari