Jarva, Laine ja Savolainen loppusuoralle johtajakisassa

Jarmo Pirhonen putosi Lappeenrannan kaupunginjohtaja-pelistä.

Jyrki Nuottimäki

LAPPEENRANNAN kaupunginjohtajan virkaa hakeneista loppusuoralle ovat edenneet Vihdin kunnanjohtaja Kimmo Jarva (sit.), Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine (kesk.) ja Uudenmaan liiton maakuntajohtaja Ossi Savolainen (kok.).

Sen sijaan Kuopion kaupungin palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen (kok.) tipahti listalta viran täyttämistä varten nimetyn valmisteluryhmän kokouksessa maanantaina.

KAUPUNGINVALTUUSTON puheenjohtajan ja ryhmää vetävän Heikki Järvenpään (kok.) mukaan Pirhoselle ei löytynyt enää kannatusta yhdeksän henkilön valmisteluryhmässä.

— Valtuustoryhmät voivat toki halutessaan kutsua myös joukosta pudonneen Pirhosen tai kenet tahansa haastateltavaksi virallisten hakijoitten ulkopuolelta.

Järvenpään mukaan valmisteluryhmä kutsuu ryhmien haastatteluun kuitenkin vain kolme ehdokasta.

VALTUUSTORYHMIEN haastattelutilaisuudet ovat ensi viikolla tiistaina. Kyselijöinä ovat yhdessä SDP:n, kokoomuksen ja keskustan ryhmät sekä muut ryhmät erikseen yhdessä.

Kyselytilaisuuden jälkeen valmisteluryhmä tekee oman esityksensä kaupunginjohtajan valinnasta ensi keskiviikkona. Kaupunginhallitukseen asia tulee 15.8. ja valtuustoon elokuun lopulla.

JÄRVENPÄÄ uskoo, että kaupunginjohtaja valitaan nyt loppusuoralle päässeiden kolmen ehdokkaan joukosta.

— Jonkun ulkopuolisen ilmaantuminen mukaan kisaan on hyvin teoreettinen mahdollisuus.

Lappeenrannan kaupunginjohtajapeli siirtyy finaalivaiheeseen. Kimmo Jarva (vasemmalla), Janne Laine ja Ossi Savolainen ovat vahvoilla uuteen pestiin. Sen sijaan Jarmo Pirhosen tie tyssäsi maanantaina valmisteluryhmässä kannatuksen puutteeseen.

Kirjoittaja:
Jyrki Nuottimäki