Rukouksessa tehty työ

Maallista omaisuutta karttava entinen graafikko vietti viisi vuotta luostarissa. Palattuaan hän toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja rakensi ortodoksisen rukoushuoneen.

LAPPEENRANTA. Martti Markovaaran elämä mahtuu yhteen matkalaukkuun. Seitsemän vuotta sitten hän karsi elämästään kaiken ylimääräisen ja muutti Valamon luostariin.

— Jaoin tavarani ystäville ja naapureille, tyhjensin pankkitilini, ja annoin auton tyttärilleni, Markovaara kertoo.

Tavarasta luopumiseen on yksinkertainen syy. Taakse pitää jättää kaikki ja omistautua täysin luostarielämälle. Jos tavaraa on, se sitoo aina menneeseen.

Markovaara vietti luostarissa viisi vuotta. Elämä Valamossa oli rauhallista, säännöllistä ja turvallista. Ja kovaa työtä.

— Luostarielämä ei ole sellaista kuin televisiossa ja elokuvissa. Luostariin ei voi paeta ongelmiaan, vaan elämän pitää olla järjestyksessä, Markovaara sanoo.

Luostarissa herätään joka aamu neljän tai viiden aikaan ja töitä tehdään iltaan asti. Jotta työtä jaksaa, täytyy asukkaalla olla vakaa usko ja vahva kutsumus.

Lopulta työmäärä kasvoi Markovaaralle liian suureksi.

— En osannut sanoa ei. Moni munkeista oli vanhoja tai sairaita, joten tehtäväkseni jäi enemmän töitä kuin jaksoin tehdä, Markovaara kertoo.

Paluu arkeen ei ollut helppo. Yhteiskunnan näkökulmasta Markovaara oli viettänyt viisi vuotta toimettomana, joten miehelle langetettiin seitsemän kuukauden karenssi.

— Jos olisin ollut sairaana tai vankilassa, karenssiaika ei olisi ollut niin pitkä, Markovaara naurahtaa.

Elämä luostarin ulkopuolella käynnistyi puusepän kurssilla Nivalassa Pohjois–Pohjanmaalla. Kurssin jälkeen Markovaara palasi Etelä–Karjalaan. Hän oli haaveillut pitkään ortodoksisen rukoushuoneen, tsasounan, rakentamisesta. Haave konkretisoitui Etelä–Karjalan työ- ja asukastupayhdistyksen (Ekta ry) työpajassa.

— Voi sanoa, että tsasounan rakentaminen on ollut minun Santiago de Compostelani, Markovaara toteaa ja viittaa katoliseen pyhiinvaellusreittiin.

Markovaara on entiseltä ammatiltaan graafikko. Hän teki tsasounan piirustukset ja Ekta rahoitti tarvittavat rakennusmateriaalit.

— Rukoushuoneen rakentaminen aloitettiin tammikuussa ja maaliskuun lopulla se oli valmis, Markovaara kertoo.

Tsasouna on Markovaaralle henkilökohtaisesti tärkeä työ. Maallista omaisuutta vierastava Markovaara ei halunnut työllään tehdä rahaa, vaan tarjota ortodoksista uskoa tunnustavalle rauhoittumisen paikan.

— Tärkeintä on, että tsasouna päätyy käyttöön, mihin se on rakennettu.

Markovaaran tsasounan määränpää on Taipalsaari. Yksityinen yritys osti tsasounan asiakkaidensa käyttöön. Markovaaran sanoin, rukoushuone myi itse itsensä, kuten pyhien esineiden kuuluukin.

Kuvateksti

Kai Skyttä

Martti Markovaara

Martti Markovaara on tehnyt kaikki rakentamansa tsasounan koristeelliset puuosat. Hän harmittelee, että ortodoksinen puukäsityöperinne on hiipunut ja nykyään tehdään harvoin kuvassa takavasemmalla näkyviä perinteisiä puuristejä.

Tsasouna rakennettiin Ektan työpajalla Lappeenrannassa. Tsasounan rakentamiseen ei ole Suomessa koulutusta.

Voi sanoa, että tsasounan rakentaminen on ollut minun Santiago de Compostelani.

Martti Markovaara

Tsasouna

Tsasouna on ortodoksinen rukoushuone.

Tsasouna sana tarkoittaa hetken palvelusta.

Tsasounaa ei ole vihitty kirkoksi, eikä siellä pidetä pitkiä seremonioita.

Rukoushuoneet rakennetaan perinteisesti puusta.

Kirjoittaja:
Kaisa Härkisaari