Ulkomaalaisia turisteja vähän Lappeenrannan lentokentällä

Etelä-Karjalaa ei markkinoida mitenkään lentoreittien kohdekaupungeissa. Lappeenrannan lentokentän toiminta jatkuu ennätysvilkkaana.

Kirsi Räty

LAPPEENRANTA. Suorat lentoyhteydet Lappeenrantaan eivät houkuttele ulkomaalaisia turisteja alueelle vielä kovinkaan paljon. Lappeenrannan kaupungin ja Finavian rahoittamasta tuoreesta lentomatkustajatutkimuksesta käy ilmi, että matkustajien joukossa muita ulkomaalaisia kuin venäläisiä on vain yhdeksän prosenttia.

Brysseliin ja Düsseldorfiin suuntautuvien lentojen matkustajista noin 15?prosenttia on muita kuin suomalaisia tai venäläisiä. Riian-lennoilla muita kuin venäläisiä ulkomaalaisia on viisi prosenttia, Milanon-lennoilla ei ollenkaan.

Lappeenrannan kaupungin kehitysjohtajan Markku Heinosen mukaan luvut ovat suuntaa-antavia.

-Kyllä täällä matkailuneuvonnassa on tavattu lentäen tulleita italialaisia, mutta tutkimus antaa viitteitä siitä, että heidän määränsä on pieni, Heinonen selvittää.

ULKOMAALAISET turistit ovat Lappeenrannan lentoaseman päällikön Petteri Lehden mielestä lentoaseman kaikkein tärkein matkustajaryhmä, koska vasta heidän mukanaan tulevat varsinaiset rahavirrat.

-On kiva juttu, että eteläkarjalaiset pääsevät kotikentältä matkaan, mutta talouden kannalta tärkeintä olisi saada muita ihmisiä tänne, Lehti huomauttaa.

Tällä hetkellä Etelä-Karjalaa ei markkinoida Milanossa, Riiassa, Brysselissä tai Düsseldorfissa mitenkään.

Lappeenrannan Seudun Yrityspalvelut Oy:n toimitusjohtaja Markus Lankinen kertoo, että Lappeenrannan ja Imatran matkailumarkkinointi hoidetaan Gosaimaan kautta, joka keskittyy markkinoimaan tänä vuonna pelkästään kotimaahan ja Venäjälle.

Lankisen ja Markku Heinosen mukaan lentoreittien kohdekaupungeissa tehtävään markkinointiin pitää panostaa tulevaisuudessa.

Nyt Etelä-Karjala näkyy potentiaalisille lentomatkustajille vain lentoyhtiöiden nettisivujen mainoksissa.

Tänä vuonna lentoliikenteen arvioidaan hyödyttävän Etelä-Karjalaa noin 7,9 miljoonalla eurolla. Kehitysjohtaja Heinosen mielestä Lappeenrannan kaupungin 900?000 euron satsaus lentoliikenteeseen on siihen nähden hyvin kohtuullinen.

LAPPEENRANNAN lentoaseman toiminta jatkui ennätysvilkkaana myös loppukesästä. Heinäkuussa kenttä sai uuden matkustajaennätyksen 11?991 matkustajalla. Aiempi ennätys on toukokuun 11?244 matkustajaa.

-Koneet on sillä tavalla täynnä, että se ei kovin paljon tuosta voi noustakaan, lentoaseman päällikkö Lehti kommentoi.

Ryanairin Pohjoismaiden myynti- ja markkinointijohtaja Elina Hakkarainen kertoo, että Ryanairin Lappeenrannasta lähtevien koneiden täyttöasteet ylsivät vähintään yhtiön reittien keskiarvoon, mikä heinäkuussa oli 89?prosenttia.

KUVATEKSTI

Kai Skyttä

Lappeenrannan lentokentällä on täyttä. Ryanairin reittejä kansoittavat venäläiset, kun taas suomalaiset suosivat Air Balticin reittiä Riikaan.

Tutkimuksen maksoi Lappeenrannan kaupunki ja Fin-avia.

Tutkimuksen toteutti Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy.

Tutkimukseen valittiin 16 Lappeenrannasta lähtevää lentoa heinäkuussa.

Jokaiselta lennolta poimittiin satunnaisotos, yhteensä vastauksia saatiin 456.

Samanlainen tutkimus toteutettiin myös marraskuussa 2010.

Tutkimuksen mukaan

54 prosenttia matkustajista on venäläisiä, yhdeksän prosenttia muita ulkomaalaisia, loput ovat suomalaisia.

Matkustajat jättävät Lappeenrannan alueelle keskimäärin 140 euroa.

Lentomatkustajat pitävät Lappeenrantaa viihtyisänä kaupunkina, mutta valittelivat huonoja bussiyhteyksiä.

Koko tutkimus on ladattavissa Lappeenrannan kaupungin nettisivuilta.

Kirjoittaja:
Kirsi Räty