Uusi tennishalli nousee Liikuntakeskuksen parkkipaikalle

Liikuntakeskuksen yrittäjä kirjelmöi hallin paikkaa vastaan.

Outi Salovaara

LAPPEENRANTA. Huhtiniemen uusi tennishalli nousee aivan Etelä-Karjalan Liikuntakeskuksen viereen salibandyhallin parkkipaikalle. Lappeenrannan tekninen lautakunta päätti uuden hallin sijaintipaikasta keskiviikkona.

Vuosien varrella hallia on soviteltu eri puolille kaupunkia, joista viime vaiheessa paikaksi valikoitui Huhtiniemi.

Huhtiniemessä esillä on ollut kaksi sijoituspaikkaa, nyt valittu Pelitien länsipuolella oleva parkkipaikka ja vieressä Pelitien itäpuolella sijaitseva kaupungin ulkovarastokenttä.

Liikuntatoimi esitti jo vuonna 2008 ensisijaiseksi sijaintipaikaksi Pelitien itäpuolta, missä halli ei haittaisi salibandyharrastajien parkkipaikkaa. Myös hiihtoharrastajien parkkipaikkojen ja hiihtoreittien kannalta itäpuoli oli liikuntatoimen mielestä parempi.

Tennishallihanketta ajavat Lappeenrannan tennisseura ja Lappeenrannan Urheilutalo Oy kuitenkin halusivat hallin mieluummin aivan Liikuntakeskuksen viereen.

Uusimmassa, viime perjantaina antamassaan lausunnossa liikuntatoimi ei enää nähnyt vaikeuksia Pelitien länsipuolenkaan sijoituspaikassa. Liikuntatoimen mukaan pysäköintiongelma on ratkaistavissa tässäkin vaihtoehdossa.

Etelä-Karjalan Liikuntakeskuksen yrittäjä Lasse Blomqvist kirjelmöi valittua uuden hallin paikkaa vastaan, joka hänen mielestään haittaa pysäköintiä. Blomqvistin kanssa samaa mieltä ovat Lappeenrannan salibandyseurat ja Suomen salibandyliitto.

Blomqvist on arvostellut sitäkin, että kaupunki menee pääosakkaaksi uuteen kiinteistöyhtiöön, joka rakentaa uuden tennishallin. Kiinteistöyhtiö on välillisesti mukana tuetussa liiketoiminnassa, joka kilpailee yksityisen yrittäjän kanssa omakustannehinnoin.

Tennisharrastajien ilmoituksen mukaan uuden hallin kustannusarvio on 750 000 euroa, josta kaupungin ja valtion rahaa on 510 000 euroa. Loppu katetaan lainalla, jonka ottaa perustettava kaupunginyhtiö.

Nuoriso- ja liikuntalautakunnan mukaan hallin kokonaiskustannusarvio onkin 900 000 euroa.

Teknistä toimea edustava kaupungingeodeetti Kari Hartikainen on jäävännyt itsensä tennishalliasian käsittelyssä. Hartikainen on uutta tennishallia puuhaavan tennisseuran hallinnossa.

Kirjoittaja:
Outi Salovaara